Menu
 

Israel osoittaa lähimmäisenrakkautta vihollisilleen

     2016 | uutiset
Israel ei anna tuumaakaan periksi puolustaessaan omia kansalaisiaan vihollisen hyökätessä. Toisaalta Israel ei myöskään istu hiljaa, kun sen viholliset kärsivät. Syyria on avoimesti julistanut itsensä Israelin viholliseksi ja syyrialaiset on kasvatettu vihaamaan Israelia. Tämä ei kuitenkaan estä Israelia auttamasta syyrialaisia, jotka kärsivät maassa vallitsevasta sisällissodasta.

Israel on jo tähän mennessä hoitanut tuhansia etelä-syyrialaisia Israelin puolustusvoimien kenttäsairaaloissa Golanilla sekä sairaaloissa ympäri Pohjois-Israelia. Tällä hetkellä suurimmassa avuntarpeessa ovat Aleppon asukkaat. Israelin on kuitenkin vaikea auttaa heitä, koska kaupunki sijaitsee niin kaukana Israelin rajasta.

Turkissa oleva Israelin suurlähettiläs Eitan Na’eh on kuitenkin sanonut, että hallitus miettii muita tapoja auttaa. ”Jokainen, joka on nähnyt kuvia Syyriasta ja erityisesti Alepposta ei voi muuta kuin olla järkyttynyt siviilien kärsimyksistä, ja yrittää keksiä keinoja, joilla helpottaa heidän kärsimyksiään,” hän sanoi.

Yksi mahdollisuus olisi tuoda haavoittuneita Turkkiin, josta heidät kuljetettaisiin Israeliin paremman hoidon piiriin. Toinen vaihtoehto olisi antaa rahoitusta, tarvikkeita ja varusteita sellaisille avustusjärjestöille, jotka toimivat alueella.

Lähde: Israel Today 22.12.2016