Menu
 

Väite ja vastaus 1

VÄITE: "Arabien toiveet jätettiin huomiotta, kun länsimaat jakoivat Lähi-idän ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Länsimaat olivat puolueellisia juutalaisia kohtaan, ja tästä syystä arabien katkeruus on oikeutettua."

VASTAUS: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Turkin imperiumin vallassa ollut Lähi-itä jäi Ranskan ja Englannin miehittämiksi. Britit olivat saaneet tukea sodassa turkkilaisia vastaan sekä juutalaisilta taistelujoukoilta että Mekan sharifin (korkein uskonnollinen ja poliittinen johtaja) Hussein Ibn Alin johtamalta arabien itsenäisyysliikkeeltä. Sodan jälkeen pidetyissä konferensseissa oli molempien ryhmien edustajat läsnä. Arabeja edusti Mekan sharifin poika emiiri Feisal Husseini, joka oli johtanut arabien kapinajoukkoja turkkilaisia vastaan, juutalaisten itsenäisyysliikettä Haim Weizman.

Pariisin rauhankonferenssissa 1919, jossa neuvoteltiin 1. maailmansodan jälkeisen maailman uudelleenjärjestämisestä eri puolilla maailmaa, käsiteltiin myös Lähi-itää. Arabien ja juutalaisten itsenäisyysliikkeiden välillä oli tuolloin positiivinen suhde. Feisal Husseini kirjoitti Pariisissa:

"The Arabs, especially the educated among us, look with the deepest sympathy on the Zionist movement. Our deputation here in Paris is fully acquainted with the proposals submitted yesterday by the Zionist Organization to the Peace Conference, and we regard them as moderate and proper."

Pariisin konferenssin yhteydessä solmittiin arabien ja juutalaisten välillä ns. Feisal-Weizman-sopimus[1], jossa molemmat itsenäisyysliikkeet tunnustivat toistensa päämäärät. Pitkälti Englannin ja Ranskan toiminnan ja arabien keskinäisen eripuraisuuden seurauksena tätä sopimusta ei pystytty totetuttamaan.

Yhden arabikalifaatin sijaan Lähi-itään muodostettiin neljä arabivaltiota, joista Arabiaa (Hejaz, Hijaz, nykyinen saudisuvun hallitsema alue) hallitsi sharif Hussein Ibn Ali[2], Jordaniaa sharifin poika Abdullah, Syyriaa ensin sharifin toinen poika emiiri Feisal Husseini[3], joka siirtyi vuonna 1921 Irakin kuninkaaksi. Nykyään tuon suvun vallasta on jäljellä enää Jordanian kuningashuone. Irakissa Hashemiittien suku syöstiin vallasta peräkkäisillä sotilasvallankaappauksilla, joista vuoden 1958 kumous toi valtaan Baath-puolueen ja myöhemmin Saddam Husseinin (ei edusta Hashemiitti-sukua).

Arabian kuningas, Hussein Ibn Ali, Abdullahin ja Feisalin isä, julisti itsensä myös kaikkien arabien kuninkaaksi ja kalifiksi vuonna 1924. Tämä kiihdytti konfliktin kilpailevan saudisuvun kanssa, joka syrjäytti Husseinin vallasta samana vuonna. Hussein eli sen jälkeen poikansa Abdullahin hovissa Jordaniassa ja käytti kalifi-nimitystä kuolemaansa asti 1931.

Vuonna 1920 pidettiin San Remossa konferenssi, jossa edelleen sovittiin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen maailman järjestämisestä. Tässä konferenssissa perustettiin YK:n edeltäjä Kansainliitto. Samassa konferenssissa päätettiin uusien arabimaiden Syyrian ja Mesopotamian (Irak) osittaisen itsenäisyyden tunnustamisesta ja välimenokaudesta, jolloin mandaattihallinto tarjoaa niille hallinnollista apua ja neuvoa, kunnes ne ovat valmiita seisomaan omilla jaloillaan. (Arabia ei kuulunut Turkille eikä ollut mandaattihallinnon alainen sodan jälkeen.)

Palestiinaksi kutsutulle alueelle, jonka tavallisempi nimitys ottomaaniaikana oli Etelä-Syyria, muodostettiin konferenssissa brittiläinen mandaatti, jonka tehtävä määriteltiin näin:
”Mandaatti on vastuussa laittamaan täytäntöön Englannin hallituksen 8.11.1917 antaman ja liittoutuneiden hyväksymän julistuksen (Balfourin julistus[4]) , jonka mukaan Palestiinaan perustetaan juutalaisille kansallinen, samalla kun vahvistetaan, että mitään sellaista ei tehdä, joka rajoittaa Palestiinan ei-juutalaisten yhteisöjen kansalais- tai uskonnollisia oikeuksia tai joka rajoittaisi muissa maissa asuvien juutalaisten oikeuksia ja poliittista asemaa.”[5]

Vuonna 1921 britit lohkaisivat Palestiinan mandaattialueesta 75% ja muodostivat siitä hashemiittisuvulle uuden kuningaskunnan, Trans-Jordanian, jonka alueelle juutalaisten asettuminen kiellettiin heti. Kansainvälisen lain, joka ei ole mikään systemaattinen lakikokoelma vaan kokoelma kansainvälisesti ratifioituja valtioiden välisiä sopimuksia, yksi periaatteita on ratifioitujen sopimusten kunnioittaminen. Tässä valossa voi täysin hyvin väittää, että YK:n vuoden 1947 jakopäätös, joka koski brittiläisestä mandaattialueesta jäljelle jäänyttä 25% on kansainvälisen lain vastainen.

Koko tuolloin uudelleen arabien ja juutalaisten kesken jaettavaksi otettu alue on kooltaan noin Uudenmaan läänin kokoinen. Vuoteen 1947 mennessä länsimaiden Turkin imperiumilta valtaamille Lähi-idän alueille oli perustettu kolme arabimaata, jotka maantieteellisesti hallitsevat moninkertaista aluetta Israeliin verrattuna. Väite, että arabien toiveet olisi jätetty huomiotta, on tässäkin valossa väärä.


[1]Sopimuksen teksti: http://www.crethiplethi.com/agreement-between-emir-faisal-husseini-and-dr-weizmann/historical-documents/2009/

[2]Hussein bin Alista lisää esim.: http://en.wikipedia.org/wiki/Hussein_bin_Ali,_Sharif_of_Mecca, http://www.kinghussein.gov.jo/hash_intro.html

[3]Emiiri Feisal Husseinista lisää: http://en.wikipedia.org/wiki/Faisal_I_of_Iraq

[4]Balfourin julistuksen teksti: http://avalon.law.yale.edu/20th_century/balfour.asp, julistuksen taustasta lyhyesti: http://history1900s.about.com/cs/holocaust/p/balfourdeclare.htm

Sopimuksen taustoista: http://northeastedition.wordpress.com/2011/12/13/the-faisal-weizmann-agreement-a-forgotten-piece-of-arab-israeli-history/

[5]Kansainliiton mandaateista 1. maailmansodan jälkeen: http://en.wikipedia.org/wiki/League_of_Nations_mandate