paasiaisvetoomus.jpg

Pääsiäisvetoomus

ICEJ-AID osastomme Jerusalemissa on jo saanut monia pyyntöjä auttaa eri tahoja. Auta meitä auttamaan.

Liitetiedostot

Ei tiedostoja tällä sivulla

Kuvat

paasiaisvetoomus.jpg

Israelissa asuville juutalaisperheille pääsiäinen on merkittävä juhla, ja monet alkavatkin valmistautua tähän iloiseen tapahtumaan hyvissä ajoin. Tämä aika voi kuitenkin olla vaikeaa niille, joilla ei ole varaa edes kaikkein välttämättömimpään, mitä tämän vanhan raamatullisen juhlan viettoon tarvitaan. Niinpä ICEJ-AID osastomme Jerusalemissa on jo saanut monia pyyntöjä auttaa köyhiä perheitä, puutteenalaisia uusia maahanmuuttajia, yksinhuoltajaperheitä, vanhuksia ja erityisesti holokaustin kokeneita, jotka eivät todellakaan itse pystyisi hankkimaan perinteisiä pääsiäisruokia ja muuta juhlaan tarvittavaa.

Tänä vuonna pääsiäisen vietto alkaa 29. maaliskuuta perinteisellä seder-aterialla. Koska kolmannes israelilaisista elää köyhyysrajan alapuolella, paikalliset hyväntekeväisyysjärjestöt ruokkivat tavallisesti joka pääsiäinen yli 250 000 perhettä. Tuo luku on kasvanut jyrkästi tänä vuonna äskettäisen maailmanlaajuisen talouskriisin vuoksi. Niinpä me luotamme, että te, työmme ystävät ja tukijat, autatte meitä vastaamaan niiden perheiden tarpeisiin, jotka kääntyvät kanssamme yhteistyötä tekevien israelilaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen puoleen tänä juhla-aikana.

Tämä on kristityille sopiva aika lohduttaa Israelin köyhimpiä väestöryhmiä, kun me jaamme heille pääsiäislahjakoreja, jotta hekin voivat tänä vuonna juhlia vapautta arvokkaasti.

Voit osallistua pääsiäiskeräykseen käyttämällä viitenumeroa 9800 02047 lahjoittamalla tileillemme Nordea 137230-40255 ja Sampo 800011-108902.