Menu
 

Ei lasten leikkiä

Holokausti lasten kokemana

Näyttely kertoo lasten yrityksistä säilyttää lapsuutensa ja nuoruutensa holokaustin keskellä. Yad Vashemin kokoama näyttely on kertomus eloonjäämisestä ja lasten kamppailusta pitää kiinni elämästä. Holokaustin aikana murhatusta kuudesta miljoonasta juutalaisesta noin puolitoista miljoonaa oli lapsia. Eloonjääneiden lasten lukumäärä on arvioitu vain tuhansissa.

Jerusalemissa toimiva Yad Vashem -museo ja koulutuskeskus perustettiin Israelin parlamentin aloitteesta vuonna 1953. Keskuksen vastuulla on juutalaisen kansan holokaustin aikaisen historian dokumentointi, jokaisen kuuden miljoonan holokaustin uhrin muiston ja tarinan säilyttäminen sekä holokaustin merkityksen välittäminen tuleville sukupolville. Yad Vashemissa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää.

Sen lisäksi keskus vie kiertäviä näyttelyitä eri puolille maailmaa. Näyttelyiden tarkoitus on lisätä tietoutta holokaustista ja sen monista universaaleista opetuksista.

Ei lasten leikkiä -näyttely avattiin 8.11.2012 Aschan Café Jugendissa Helsingissä. Tämän jälkeen näyttely on ollut tilattavissa esitettäväksi julkisissa tiloissa. 

Näyttelyn ovat tuoneet Suomeen yhteistyössä Yad Vashem -museo ja koulutuskeskus ja Israel-ystävyystoimikunta, johon kuuluu toistakymmentä suomalaista järjestöä.


Lisätietoja näyttelystä antaa:
John Remes
Israel-ystävyystoimikunnan pj.
john.remes(at)icej.fi
puh. 044 377 3377