Lauantaina 4. heinäkuuta tulee kuluneeksi 50 vuotta yhdestä nykyhistorian legendaarisimmista pelastusoperaatioista, nimeltään Operaatio Entebbe.
4. heinäkuuta 1976 Israelin erikoisjoukot vapauttivat reilussa puolessa tunnissa Ugandaan kaapatun Air Francen lentokoneen 103 panttivankia ja eliminoivat kuusi terroristia ja heitä avustaneet 45 ugandalaissotilasta. Vain 90 minuuttia erikoisjoukkojen saapumisen jälkeen israelilaiset olivat valmiita lähtemään Entebben lentokentältä kohti Tel Avivia, mukanaan panttivangit ja kaapatun koneen ranskalaismiehistö.
Minuutilleen aikataulutettu äärimmäisen riskialtis ja uskalias operaatio oli jännitysnäytelmä, joka on ansaitusti innoittanut niin elokuvantekijöitä kuin kirjailijoita ja sotahistorioitsijoita. Operaatiota pidetään yhtenä Israelin puolustusvoimien historian maineikkaimmista. Se oli myös yksi ensimmäisistä terrorisminvastaisista erikoisoperaatioista.
Entebbe vaati traagisesti kuitenkin myös viisi omaa kuolonuhria. Tulitaistelussa surmansa sai kolme panttivankia, joiden lisäksi operaatiota johtanut everstiluutnantti Jonatan Netanjahu – Israelin nykyisen pääministerin vanhempi veli – menehtyi ugandalaisen tarkk’ampujan luotiin.
Surmansa sai myös 75-vuotias Dora Bloch, joka oli lennolla sairastuttuaan siirretty paikalliseen sairaalaan, eikä hän siksi ollut lentoterminaalista evakuoitujen joukossa. Kun terroristeja tukenut Ugandan sotilasdiktaattori Idi Amin sai tietää Israelin onnistuneesta pelastusoperaatiosta, antoi hän kostoksi käskyn murhata israelilaisvanhus sairaalasänkyynsä.
Tel Avivista Libyan kautta Ugandaan
Järkyttävä tapahtumaketju käynnistyi noin viikkoa aikaisemmin 27. kesäkuuta 1976, kun Air Francen kone 139 lähti Tel Avivista kohti Pariisia. Välilaskulla Ateenassa koneeseen astui kaksi Palestiinan vapautuksen kansanrintaman terroristia ja saksalainen pariskunta äärivasemmistolaisesta Punainen armeijakunta -militanttiryhmästä.
Vain kymmenen minuuttia Ateenasta lähdön jälkeen nelikko otti lentokoneen haltuunsa pistoolein ja käsikranaatein – uhaten tappaa matkustajat, mikäli kone ei vaihda kurssiaan kohti Libyan Benghazia. Vaatimuksena oli kymmenten terrorismista tuomittujen vapauttaminen vankiloista Israelissa ja eri puolilla Eurooppaa.
Kun kone oli Libyan johtaja Muammar Gaddafin luvalla tankattu Benghazissa, jatkoi se monien yllätykseksi matkaansa kohti Ugandaa, jossa maan hirmuhallitsija Idi Amin otti kaapparit avosylin vastaan. Terroristien avuksi oli rekrytoitu ugandalaisia sotilaita.
Ugandassa panttivangit siirrettiin lentoterminaaliin, jossa heidät eroteltiin kahteen ryhmään: juutalaisin tai israelilaisiin sekä ei-juutalaisiin. Hyytävä yhtymäkohta vain reilut 30 vuotta taaksepäin holokaustin aikaan, kun natsit erottelivat Auschwitzin kuolemanleirin pääteasemalle saapuneet juutalaiset kahteen jonoon, joista toinen vei pakkotyöhön ja toinen kaasukammioon.
Entebbessä ei-juutalaiset panttivangit pian vapautettiin ja heidän sallittiin poistua maasta jatkolennolla Pariisiin, kun taas juutalaiset ja israelilaiset pysyivät vangittuina.
Huomionarvoista vankeja eroteltaessa oli ranskalaisen lentokapteenin Michel Bacosin päätös kieltäytyä vapauteen pääsystään. Bacos ilmoitti olevansa kapteenina vastuussa jokaisen matkustajansa turvallisesta perillepääsystä, ja niin hän jäi miehistönsä kanssa israelilaisten tueksi maahan.
Mutta miten reagoi kansainvälinen yhteisö?
Koska lentoyhtiö Air France oli ranskalainen, odottivat monet – Israel mukaan lukien – erityisesti Ranskan reaktiota ja vastuunottoa matkustajien turvallisuudesta. Ranska ei kuitenkaan halunnut ryhtyä sotilaalliseen operaatioon, vaikka ranskalaissotilaita olisi ollut mantereella, vaan luotti saavansa vangit vapauteen diplomatian ja neuvottelun keinoin.
Kun tieto kaappauksesta alkoi levitä maailmalle, esittivät useat kansainväliset johtajat huolensa tapauksesta: sanoin, julkilausumin ja diplomaattisin puhein, mutta vailla sen suurempaa konkretiaa. Samalla kun neuvottelut vankien vapauttamiseksi jatkuivat, panttivankien kohtalon kello tikitti.
Israelissa kiivas keskustelu parhaasta toimintatavasta jatkui, samalla kun lentomatkustajien omaiset osoittivat mieltä ja vetosivat päättäjiin. Pelottavat muistot holokaustin joukkomurhista nousivat pintaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ei-juutalaiset vangit vapautettiin Entebbestä, tuli tilanteen vakavuus juutalaisten osalta selväksi ja toimiin ryhdyttiin pikaisesti.
Ironista on, että Entebben pelastusoperaation jälkeen kansainvälisen yhteisön suhtautuminen asiaan jakautui kahteen suuntaan. Länsimaiset demokratiat ylistivät operaatiota voittona globaalia terrorismia vastaan, kun taas Neuvostoliitto, arabimaat ja Yhdistyneet Kansakunnat tuomitsivat Israelin Ugandan itsemääräämisoikeuden loukkaamisesta.
Olisiko panttivangit saatu vapauteen diplomaattisesti?
Sitä ei voi enää tietää, mutta neuvottelu terroristien kanssa, joita motivoi elämää suuremmin viha ja valmius kuolemaan, ei anna paljoakaan toivoa. ”Miten voit neuvotella rauhasta niiden kanssa, jotka ovat tulleet tappamaan sinut?” totesi Israelin entinen pääministeri, ”rautarouva” Golda Meir aikoinaan.
Heinäkuussa 1976 Israelin silloinen pääministeri Yitzhak Rabin kuvasi Entebben pelastusoperaatiota seuraavasti:
”Älkäämme pettäkö itseämme. Tämä oli poikkeuksellinen operaatio ja saavutus. Ongelma ei ole kuitenkaan ohi. Terrorismi jatkuu. Mitä lisähaasteita terrorismi tulee tuomaan meille ja mitä joudumme vielä ottamaan opiksi tästä asiasta on liian aikaista sanoa. Me päätimme yhden taistelun, mutta sota jatkuu…”
Kuinka oikeassa pääministeri Rabin olikaan sanoissaan.
Entebben heijastumia nykypäivään
Vuonna 2026 juutalaisvaltioon ja juutalaisiin kohdistuu edelleen samanlaisia uhkia ja painetta kuin 50 vuotta sitten, eikä terrorin uhka ole sekään hävinnyt.
Entebben tapahtumia muistettaessa tulee väistämättä mieleen israelilaiset ja muunmaalaiset panttivangit, jotka Hamasin terroristit sieppasivat Gazaan 7. lokakuuta 2023. Tuon ”mustaksi sapatiksi” nimetyn päivän jälkeen Israel on joutunut puolustautumaan Hamasia, Hizbollahia, Irania ja sen tukemia terroriliittolaisia vastaan seitsemällä rintamalla aina tähän päivään asti.
Samalla antisemitismi ja antisionismi nousee maailmalla niin ääri-islamistien taholta, kuten myös poliittiselta äärivasemmalta ja äärioikealta. Juutalaisvihaa esiintyy yhä useammin myös Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa ja muissa läntisen demokratian maissa, joita on perinteisesti pidetty samanmielisinä liittolaisina.
Nykykehitys näyttää johtavan siihen, että Israelin on taisteltava olemassaolonsa ja tulevaisuutensa puolesta jopa yksin, mikäli se ei voi luottaa siihen, että edes sen lähimmät liittolaiset pysyisivät aina sen rinnalla.
Entebbeen ei tullut avuksi Ranska, ei YK, eikä kansainvälinen yhteisö, vaan lopulta ainoa, jolla oli rohkeus toimia, oli Israel, joka otti suuren riskin elämän puolesta hakiessaan omansa takaisin tuhansien kilometrien päästä.
Kuten Australian juutalainen Shane Shmuel kirjoitti The Times of Israel – uutissivustolla julkaistussa tuoreessa blogissaan, Entebbe muistuttaa meitä siitä, että ”Israelilla on väliä – koska se on ainoa paikka maailmassa, jonka ensimmäisenä velvollisuutena on juutalaisen elämän suojeleminen.”
Näin oli 50 vuotta sitten ja näin on edelleen tänäkin päivänä.
Am Israel Chai!
Susanna Rajala
ICEJ Suomen viestintäkoordinaattori
Lähteet:
IDF. Operation Entebbe: Air France Flight 139 Hijacking Rescue: https://www.idf.il/en/mini-sites/wars-and-operations/operation-entebbe-air-france-flight-139-hijacking-rescue/
Jpost 26.6.2026: State Archives releases thousands of documents for Entebbe rescue’s 50th anniversary: https://www.jpost.com/history/article-900605
The Times of Israel 27.6.2026: Entebbe at 50: Israel Refused to Leave Jews Behind: https://blogs.timesofisrael.com/entebbe-at-50-israel-refused-to-leave-jews-behind/
Historia. 18.1.2022. Panttivankina Idi Aminin luona https://historianet.fi/rikokset/terrorismi/panttivankina-idi-aminin-luona
