”738. päivä. 7+3+8=18. Hepreankielinen sana ’chai’ tarkoittaa elämää, ja sen kirjainten lukuarvo on 18″, selitti israelilainen ystäväni tekstiviestissään maanantaina. Päivänä, jolloin kaksikymmentä israelilaista panttivankia saivat takaisin elämänsä, kun he pääsivät 738 päivän piinan jälkeen vihdoin kotiin.
Ne, joiden nimet ja kasvot ovat tulleet tutuiksi lyhtypylväistä, sähkökaapeista ja liikennevälineistä – kuten myös useista 7. lokakuuta 2023 kuvatuista järkyttävistä videoista. Olemme kuulleet heidän tarinansa, tavanneet heidän perheenjäseniään ja oppineet heidän unelmistaan. Ikään kuin olisimme jotenkin tunteneet heidät viimeisen kahden vuoden aikana.
13. lokakuuta terroristijärjestö Hamasin panttivankeina pitämät loput elossa olevat israelilaiset saivat astua kuoleman varjon laaksosta uuteen elämään. ”Tästä lähtien tulemme juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä myös tänä päivänä,” sanoi maanantaina vapautuneen Eitan Morin äiti Efrat uutiskanava Ynetille.
Juutalaisuudessa elämällä on suuri merkitys: sitä kunnioitetaan, sitä juhlitaan, sitä pelastetaan, siitä lauletaan, sille nostetaan malja: Le Chaim! Kun elämä on epävarmaa ja haurasta, tulee siitä entistä arvokkaampaa, erityisesti sodan keskellä. ”Olet elämäni”, itki Einav Zangauker koskettavalla videolla halatessaan poikaansa Matania ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen.
Talmudissa sanotaan, että ”joka pelastaa yhden elämän, pelastaa kokonaisen maailman”. Lause, joka on tullut tutuksi myös Schindlerin lista -elokuvan viimeisistä kohtauksista. Siksi on riipaisevaa, että osa nyt vapautuneista panttivangeista siepattiin, kun he yrittivät pelastaa ja auttaa muita Novan musiikkifestivaaleilla ja muissa kuolemanloukuissa.
Panttivankien kotiuttamiseen kietoutuukin yhtaikaa niin suru kuin ilo. Erityisesti, koska vankien vapautus tapahtui nimenomaan sukkotina, jolloin juutalaisten on määrä iloita muistellessaan Jumalan huolenpitoa erämaassa 40 vuoden ajan.
Tarkemmin ottaen ajankohta oli simhat tooran aatto, joka on yksi juutalaisen kalenterin iloisimmista juhlista, jolloin riemuitaan Tooran vastaanottamista ja tanssitaan Toorakääröjen kanssa synagogissa. Traagisesti samaan juhlapäivään ajoittui myös Hamasin toteuttama raakalaismainen verilöyly 7. lokakuuta 2023, josta kaikki sai alkunsa.
Mutta: Valinta on meidän, muistuttaa Menachem Cohen Ynetnewsin mielipidekirjoituksessaan.
”Koska Hamas päätti rikkoa ilomme, me otamme sen nyt takaisin. Muistamme, kunnioitamme elämää ja tanssimme jälleen kerran Toora sylissämme. Juutalainen ilo on lopulta voimakkain voittomme pimeydestä!”
Be’erin kibbutsi, joka oli yksi pahiten tuhoutuneista Gazan rajayhteisöistä, teki viime vuonna harkitun päätöksen viettää tuota kohtalokasta simhat tooran päivää tanssien, juhlien riemukkaasti ja omistaen erityisen piiritanssin kärsineille yhteisöille, sotilaille ja panttivangeille. ”Näin me hyvitämme myös edellisen vuoden”, kertoivat yhteisön jäsenet.
Pohjimmiltaan kyse on ilosta Herrassa, jonka jo profeetta Nehemia julisti väkevyydekseen (Neh. 8:10). Siitä, ettei anneta periksi pahuudelle, peloille tai edes surulle. Monet näkevät viime päivien tapahtumat todistuksena jumalallisesta väliintulosta ja vastauksista rukouksiin.
”Mielestäni näemme tässä todella Jumalan käden vaikutuksen”, sanoi Israelin Yhdysvaltain-suurlähettiläs Yechiel Leiter All Israel Newsin haastattelussa, selittäen Yhdysvaltain ratkaisevaa roolia tuoreen rauhansopimuksen synnyssä.
Samaa korosti myös Israelissa alkuviikosta vieraillut Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, joka aloitti historiallisen puheensa Israelin parlamentissa Knessetissä antamalla ”syvimmät kiitokset Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kaikkivaltiaalle Jumalalle.”
Mieleeni nousee panttivankeja muistava rukouslaulu, jota Israelin messiaaninen yhteisö on levittänyt Youtubessa viimeisen kahden vuoden ajan. Laulun sanat tulevat Jesaja 61:1–3:sta, jossa julistetaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta sekä kehotetaan panemaan Siionin murheellisten päähän juhlapäähine tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan ja ylistyksen vaippa masentuneen hengen sijaan.
Näinkö meidänkin pitäisi nyt tehdä? Iloita, ylistää, juhlia ja ottaa pois keltainen muistonauha, jota monet Suomessakin ovat kantaneet rinnuksissaan kohta kaksi vuotta? Mutta entä ne, joiden ruumiit ovat edelleen Gazassa? Entä ne, joiden rakkaat eivät enää koskaan palaa kotiin? Entä ne, jotka ovat jo menettäneet lähes kaiken?
Rabbi Ysoscher Katzilla (JTA) on viisas vastaus:
”Oikea tapa pyhittää hetki, jolloin osa panttivangeista vapautetaan, on surumielinen ilo. Osallistua harvojen etuoikeutettujen iloon unohtamatta hetkeksikään niitä vähemmän etuoikeutettuja, joiden tuska on itse asiassa pahentunut tämän osittaisen vapautuksen myötä. Toinen silmä itkee ilonkyyneleitä ja toinen vuodattaa sydänsurun kyyneleitä.”
Am Israel Chai!
Susanna Rajala
ICEJ Suomen viestintäkoordinaattori
Lähteet: Ynetnews, All Israel News, Jerusalem Post, The Times of Israel, Jewish Telegraphic Agency
