Yli kahden vuoden ajan kymmenet israelilaiset – miehet, naiset ja lapset – ovat eläneet Gazassa pimeydessä, panttivankeina. Heidät siepattiin 7.10.2023 kodeistaan, turvahuoneistaan ja musiikkifestivaalilta, osa lastensa tai puolisoidensa silmien edessä. Näiden ihmisten kokemus on painajaismainen, ja silti heidän tarinansa ovat jääneet kansainvälisen huomion ulkopuolelle.
Maailman hiljaisuus on hälyttävä. Mielenosoituksia, kampanjoita ja vaatimuksia panttivankien vapauttamisesta on ollut harvakseltaan – vaikka aiemmissa konflikteissa vastaavat tilanteet olisivat herättäneet välittömästi kansainvälistä toimintaa. Flotillat ja kansalaisjärjestöt, jotka ovat aiemmin vaatineet “oikeutta” ja ihmisoikeuksien puolustamista muualla, ovat vaienneet tässä tapauksessa.
Poliitikot ovat toki puhuneet panttivankien vapauttamisesta, mutta retoriikka ei ole muuttunut konkreettisiksi teoiksi. Toimet, joilla vastuussa olevia osapuolia olisi voitu painostaa, ovat olleet laihat. Tämä valikoiva kiinnostus paljastaa syvän kysymyksen: kuinka paljon moraali riippuu siitä, kuka on uhri ja kuka tekijä?
Lännen mediassa sodan todelliset faktat on usein käytännössä unohdettu. Todellisuudessa sodan aloitti nimenomaan Hamas brutaalilla hyökkäyksellä, jonka käsittämättömäksi vihan huipuksi he sieppasivat 251 ihmistä, mukaan lukien lapsia, äitejä, vanhuksia ja ulkomaalaisia. Näiden uhreiksi joutuneiden kasvot ja tarinat eivät ole saaneet ansaitsemaansa näkyvyyttä. Miksi heidän kuviaan ei julkaistu ja miksi heidän vapauttamistaan ei vaadittu yhtä äänekkäästi kuin muiden konfliktien uhreilta? Miten Suomessa tai muualla lännessä olisi reagoitu, jos yksi siepatuista olisi ollut oman maan kansalainen?
Median uutisointi panttivankien oloista ja Hamas-terroristijärjestön spektaakkeleista on ollut hälyttävän puutteellista. Liian usein kyse on huolimattomuudesta: harhaanjohtavaa terminologiaa käytetään, faktoja vääristellään, ja siepatut israelilaiset siviilit kuvataan virheellisesti “sotilaiksi”. Vielä vakavampaa on se, että median painotus palestiinalaisten vankien inhimillistämiseen – suurin osa tuomittu väkivaltaisista ja tappavista hyökkäyksistä israelilaisia vastaan – luo groteskin epätasapainon, jossa israelilaisten panttivankien kärsimystä vähätellään. Tämä valikoiva äänenkäyttö paljastaa median kyvyttömyyden tai haluttomuuden raportoida kriittisesti ja tasapainoisesti, jättäen yleisön osin pimeään panttivankien todellisesta tilanteesta.
Samaan aikaan sama poliittinen ja kansainvälinen diplomaattinen ääni puhuu UNRWA:n puolesta – organisaation, jonka todistetut yhteydet Hamasiin ovat hyvin ongelmallisia. UNRWA:n kouluissa lauletaan juutalaisten tuhoa ylistäviä lauluja, ja koulukirjoissa vääristellään historiaa, mutta tästä ei seuraa merkittäviä toimenpiteitä. Hiljaisuus tässäkin kontekstissa paljastaa valikoivaa myötätuntoa ja poliittista sokeutta.
Hiljaisuus ei ole puolueettomuutta se on osallisuutta. Kun panttivankien ääniä ei kuulla ja heidän kärsimystään vähätellään, koko globaali yhteisö epäonnistuu moraalisessa vastuussaan.
Tämä päivä on juhlan arvoinen, sillä loput hengissä olleet siepatut pääsivät vapaaksi. Samalla tämä päivä on karu muistutus siitä, ettei Hamas pitänyt huolta panttivangeista. Kaikki tämä tapahtui kansainvälisten silmien alla, rikkoen kaikkia ihmisoikeuksia ja sodan normeja ja lakeja. Siviilien kidnappaaminen on sodan sääntöjen vastaista (Geneven sopimukset, IV lisäpöytäkirja, artikla 49). Moni heistä murhattiin tai jätettiin kuolemaan.
Jos moraali olisi johdonmukaista, miksi heidän kärsimyksensä jäi näin pitkään näkymättömäksi? Millaisia toimia tarvitaan, jotta tulevaisuudessa maailman ääni ei vaikene, kun väkivalta kohdistuu juutalaisyhteisöihin? Kuinka voimme varmistaa, ettei yksikään yhteisö enää joudu väkivaltaisen antisemitistisen terrorin uhriksi? Nämä kysymykset ovat ajankohtaisempia ja painavampia kuin koskaan.
Jani Salokangas
Toiminnanjohtaja
ICEJ Suomen osasto
***
Maanantaina 13. lokakuuta 2025 vapautuneet loput elossa olevat israelilaiset panttivangit ovat: Matan Angrest (22), Gali Berman (28), Ziv Berman (28), Elkana Bohbot (36), Rom Braslavski (21), Nimrod Cohen (21), Ariel Cunio (28), David Cunio (35), Evyatar David (24), Guy Gilboa-Dalal (24), Maksym Harkin (37), Eitan Horn (38), Segev Kalfon (27), Bar Kupershtein (23), Omri Miran (48), Eitan Mor (25), Yosef-Chaim Ohana (25), Alon Ohel (24), Avinatan Or (32) ja Matan Zangauker (25).
