Antisemitismi ei synny tyhjiössä, eikä se leviä sattumalta. Se tarvitsee ilmapiirin, jossa ennakkoluulot sallitaan, yksinkertaistukset palkitaan ja moraalinen vastuu sysätään syrjään. Tänä päivänä yksi vakavimmista ja vähiten käsitellyistä ilmiöistä lännessä on se, kuinka vastuuton agendajournalismi ja poliittinen selittely ovat alkaneet kaventaa juutalaisten julkista turvallisuutta – hitaasti mutta järjestelmällisesti.
Kun antisemitismistä puhutaan, katse kääntyy usein vain yksittäisiin tapauksiin. Harvemmin tarkastellaan valtavirran roolia. Silti juuri siellä tapahtuu normalisointi: uutisoinnissa, otsikoinnissa ja valikoivassa kontekstissa, jossa juutalaisuus tai juutalaiset liitetään kollektiiviseen syyllisyyteen, epäilyyn tai jatkuvaan selittelyn tarpeeseen. Kun kokonaisia ihmisryhmiä käsitellään ensisijaisesti ongelmana, seuraukset eivät jää kielellisiksi. Samaa ongelmaa on nähtävillä myös Suomessa, kun israelilaisten turistien turvallisuus kyseenalaistetaan.
Agendajournalismi ei tarkoita kriittisyyttä, vaan sen puutetta. Se tarkoittaa todellisuuden muokkaamista ennalta päätettyjen narratiivien mukaiseksi. Juutalaisia koskevassa keskustelussa tämä näkyy toistuvasti siinä, että vihamielinen vääristynyt sanojen käyttö ja symboliikka relativisoidaan “kontekstiksi” tai “reaktioksi”, samalla kun juutalaisiin kohdistuva uhka, pelko ja väkivalta jäävät sivulauseisiin, jos niihin puututaan lainkaan.
Tämä kehitys ei rajoitu Eurooppaan tai Yhdysvaltoihin. Antisemitismi on kasvanut merkittävästi myös Australiassa. Juutalaisiin kohdistuvat uhkaukset, häirintä ja viharikokset ovat lisääntyneet, ja samalla julkinen keskustelu on muuttunut varovaisemmaksi juuri silloin, kun sen pitäisi olla selkeämpää. Kun tähän ilmapiiriin yhdistyy moraaliton ja hirvittävä viha, lopputulos on traaginen mutta ei yllättävä.
Viimeisin surullinen luku antisemitismin loputtomassa ketjussa tapahtui 14. joulukuuta Australiassa, kun kaksi aseistautunutta terroristia ampui haulikolla Bondi Beachin kuuluisalla rannalla, johon oli kokoontunut suuri joukko juutalaisia juhlimaan Hanukkaa. Isku oli suora hyökkäys maan juutalaisväestöä kohtaan. Sydneyn juhlasta tulikin heidän surmanloukkunsa, kun tämänhetkisten tietojen mukaan 16 tapettiin ja ainakin 30 loukkaantui.
On erityisen huolestuttavaa, että tällaisiin tekoihin vastataan yhä uudelleen poliittisesti korrekteilla puheilla, yleisluontoisilla surunvalitteluilla ja varovaisilla sanavalinnoilla. Kun todellisiin ongelmiin ei puututa kovin ja selkein keinoin, viesti on yksiselitteinen: moraalinen raja on hämärtynyt. Antisemitismi tuomitaan periaatteessa, mutta sen seurauksiin ei uskalleta tarttua käytännön tasolla. Väkivalta juutalaisia kohtaan ei synny tyhjästä – se kasvaa ympäristössä, jossa vihalle annetaan tilaa ja vastuu vältetään.
Media ei ole tässä sivustakatsoja. Se ei ainoastaan heijasta ilmapiiriä, vaan myös muokkaa sitä. Kun antisemitismi esitetään hyväksyttävänä mielipiteenä politiikassa, kulttuurissa, urheilussa tai taiteessa, ja kun tämä kehystetään journalistisesti “monimuotoiseksi keskusteluksi”, normalisointi on jo tapahtunut. Juutalaisten julkinen turvallisuus kapenee sanasta sanaan, otsikosta otsikkoon.
Vapaa ja kriittinen journalismi on demokratian kulmakivi. Juuri siksi sen vastuu on poikkeuksellisen suuri. Sananvapaus ei ole vapautta moraalisesta vastuusta, eikä tasapuolisuus synny selkärangattomuudesta. Kun antisemitismi peitetään poliittisen korrektiuden kerroksilla, media ja päättäjät eivät ole puolueettomia – he ovat osallisia.
Kysymys ei ole vain juutalaisten turvallisuudesta, vaikka se jo yksin riittäisi. Kysymys on siitä, millaisen yhteiskunnan länsi sallii syntyä. Antisemitismi ei ole mielipide, vaan hälytysmerkki. Ja jos siihen vastataan vain puheilla, seuraava antisemitismin tragedia ei ole poikkeus, vaan osa järkyttävää jatkumoa nykyiseen kehitykseen.
Jani Salokangas
ICEJ Suomen osaston toiminnanjohtaja
Kuva: Tuhannet Australian juutalaiset kokoontuivat Sydneyssä 7. lokakuuta 2024 muistamaan 7. lokakuun terrori-iskun uhreja. (Kuva: Jani Salokangas)
