Kristittyjen valmistautuessa joulun viettoon kokoontuvat juutalaiset juhlimaan ”valon juhlaa” eli hanukkaa. Kahdeksanpäiväinen juhla ajoittuu tavallisesti vuoden pimeimpään aikaan, ja tänä vuonna sitä vietetään 14.–22. joulukuuta.
Hanukkana muistellaan makkabilaiskirjoissa kuvattua kertomusta, jossa juutalainen makkabilaisten ryhmä nousi kapinaan Syyrian kreikkalaisia vastaan noin vuonna 164 eKr. Ryhmä sai vallattua takaisin vieraan vallan epäjumalanpalveluksellaan häpäisemän Jerusalemin temppelin, joka sen jälkeen puhdistettiin ja vihittiin uudelleen käyttöön.
Perimätiedon mukaan temppelin vihkimiseen liittyi erityinen öljyn ihme, jossa pieni määrä öljyä kynttelikössä riitti valaisemaan temppelin kahdeksan päivän ajan.
Hanukkaan viitataan lyhyesti myös Uudessa testamentissa: ”Sitten oli temppelin vihkimisen muistojuhla Jerusalemissa, ja oli talvi.” (Joh. 10:22)
Kynttilät loistavat hanukkana
Hanukkaa vietetään sytyttämällä joka ilta kynttilöitä yhdeksänhaaraiseen hanukkia-kynttelikköön ja lausumalla näihin liittyvät siunaukset. Kynttelikkö asetetaan usein ikkunalaudalle tai muulle näkyvälle paikalle, josta se voi loistaa hanukan sanomaa kaikille ohikulkijoille.
Juhlan aikana on tapana syödä öljyssä paistettuja latkes-perunalettuja ja sufganiyot-munkkeja, jotka muistuttavat öljyn ihmeestä. Kaloreita ei tänä iloisena juhlana lasketa; myös paastoaminen on silloin kielletty.
Lapsille annetaan pieniä suklaakolikoita ja muita lahjoja. Perheissä pelataan erilaisia pelejä, esimerkiksi pyörittämällä dreidel-hyrrää, jonka sivuille merkityt kirjaimet muistuttavat nekin hanukan ihmeestä: ”Nes Gadol Haya Sham, ”Suuri ihme tapahtui siellä”.
Hanukkaan, kuten moniin juutalaisiin juhliin, kuuluu olennaisesti myös iloinen musiikki ja laulut, joista yksi tunnetuimpia on Maoz Tzur, joka kertoo juutalaisen kansan vapautumisesta lukuisista vihollisistaan.
Ilon ja valon juhla
Hanukalla on syvä symbolinen merkitys ilon ja valon juhlana. Hepreankielinen sana ’hanukka’ tarkoittaa pyhittämistä ja vihkimistä, ja se muistuttaa hyvän ja pahan taistelusta ja siitä, kuinka valo lopulta voittaa pimeyden.
Kun juutalaiset Israelissa ja ympäri maailmaa kokoontuvat tänä vuonna viettämään hanukkaa, kantavat monet huolta ja pelkoa tulevaisuudesta. Vaikka sotatoimet Israelissa ovat lokakuisen tulitauon myötä keskeytyneet, on turvallisuustilanne edelleen epävarma ja tulitauko hauras. Samaan aikaan myös antisemitismi jatkaa kasvuaan Euroopassa ja muualla maailmassa, eivätkä monet enää koe oloaan turvalliseksi siellä.
Epävarmuuden keskellä valon ja toivon liekki ei ole kuitenkaan sammunut. Lopulta valo kuitenkin voittaa pimeyden, ja sitä mekin juhlimme ja julistamme tänä hanukkana. Iloista ja valoisaa hanukka-juhlaa kaikille!
***
”Kiitetty olet Sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden hallitsija, joka teit meidät pyhiksi käskyjesi kautta ja käskit meidän sytyttää hanukan valot.”
”Kiitetty olet Sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden hallitsija, joka teit ihmeellisiä tekoja esi-isillemme tänä aikana.”
”Kiitetty olet Sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailmankaikkeuden hallitsija, joka olet antanut meille elämän ja ylläpitänyt meitä ja sallinut meidän saavuttaa tämän ajan.” *)
* ) epävirallinen käännös.