ICEJ:n Suomen osasto toi tällä viikolla Suomeen puhekiertueelle israelilaisen 86-vuotiaan Bella Haim Rothsteinin. Hänen uskomaton elämäntarinansa selviytymisestä ja sitkeydestä kosketti satoja kuulijoita Turussa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Kuopiossa, minkä lisäksi ohjelmaan sisältyi kaksi kouluvierailua Espoossa ja Jyväskylässä.
Bella syntyi vuonna 1938 Stokin kylässä Puolassa, josta perhe pakeni sodan aikana Venäjälle Natsi-Saksan hyökättyä Puolaan. Sukulaisia menehtyi keskitysleireillä, mutta Bellan vanhemmat ja sisarukset säilyivät hengissä. Vuonna 1951 perhe päätti tehdä alijan Israeliin, josta tuli Bellan uusi kotimaa ja unelmien täyttymys.
Kaksi vuotta myöhemmin 1953 perhe asettui Gvulotin kibbutsille, jossa Bella on asunut siitä lähtien aina tähän päivään asti. Kibbutsi sijaitsee yksitoista kilometriä Gazan rajalta, ja se oli yksi alueen harvoista israelilaisyhteisöstä, jonne Hamasin terroristit eivät päässeet tunkeutumaan lokakuun 7. päivä 2023. Vaikka Bella itse selviytyi lokakuisesta terrorihyökkäyksestä, koskettivat tapahtumat traagisesti hänen perhettään. Bellan rakas pojanpoika Yotam siepattiin panttivangiksi Gazaan ja hän menehtyi siellä joulukuussa 2023.
Bella Haim Rothstein on kokenut elämässään paljon kärsimystä ja järkyttäviä tapahtumia, mutta silti hän on uskomattoman vahva, elämänmyönteinen ja toiveikas tulevaisuuden suhteen.
”Uskon, että maailma voi olla parempi paikka, jos otamme siitä vastuun. Meidän täytyy opettaa tästä kaikille, jotta tällainen ei voisi toistua”, sanoo Bella. ”Meidän pitää oppia rakastamaan, eikä vihaamaan!”
> Lue lisää Bellan elämästä seuraavasta, helmikuussa ilmestyvästä Sana Jerusalemista -lehdestä.
ICEJ Suomen osasto on sitoutunut holokaustista opettamiseen ja tiedottamiseen sekä antisemitismin vastaiseen työhön. Tule mukaan lahjoittamalla työhömme nettisivuillamme.
Ylin kuva: Kansanedustaja Peter Östman, Bella Haim Rothstein, Anat Haklai Rosset, Yulia Szabo ja Jani Salokangas Helsingissä.

Vierailulla Helsingin synagogassa. Vasemmalta oikealle Anat Haklai Rosset, Yulia Szabo, juutalaisen seurakunnan johtaja Celso Khalili ja Bella Haim Rothstein.

Arvokas tilaisuus houkutteli salin täyteen kuulijoita Kuopion kaupungintalolla.

Yleisötilaisuus Turun Linnateatterissa.

Kiertueen aikana vierailtiin myös kahdessa koulussa. Kuvassa on Espoon kristillisen koulun oppilaita.