ajankohtaista

Holokaustiselviytyjien Haifa-kodin työ jatkuu sodan keskellä

Iranin ohjukset iskeytyvät eri puolille maata ja hälytyssireenit soivat läpi yön, mutta elämä holokaustiselviytyjien Haifa-kodissa jatkuu. Asukkaamme, jotka ovat kaikki vähintään 80- ja 90-vuotiaita, elävät uudelleen pelottavia muistojaan sodasta, kun he turvahuoneissa istuessaan kuuntelevat yläpuolelta kantautuvia räjähdysten ja tulitusten ääniä.

Haifan alue on ollut Iranin ohjusiskujen pääkohde kuluneen viikon ajan, ja sataman lähellä useita ihmisiä on kuollut. Vaikka osa asukkaistamme hakeutuu pommisuojiin, on myös monia, jotka eivät sinne yksinkertaisesti pääse. Kun sireeni soi, he pysyvät sängyissään ja odottavat vaaran ohimenemistä.

Asukkaiden iästä ja aiemmista traumoista huolimatta vanhukset pysyvät rauhallisina, vaikka he joutuvatkin heräämään toistuvasti yön aikana hakeutuessaan suojaan.

Hyvää hoivaa sodasta huolimatta

Sota ei ole pysäyttänyt elämää Haifa-kodissa. Sireeneistä, pelosta ja jännityksestä huolimatta päivittäiset rutiinit jatkuvat ennallaan.

Heprean kielen oppitunteja järjestetään edelleen, ja asukkaamme saavat tuntea edistyvänsä opinnoissaan. Bingo antaa ilon hetkiä ja kohottaa mielialaa, kun ulkomaailma tuntuu raskaalta. Fysioterapiaistunnot auttavat pitämään kehon liikkeessä ja vahvana. Joka päivä selviytyjät kokoontuvat lounaalle jakamaan aterian, joka tuo yhteyttä ja rutiinia päivään. Tänä vaikeana aikana näistä päivittäisistä rutiineista on tullut äärettömän tärkeitä.

Lisäksi Haifa-kodin johtaja Yudit Setz ja hänen miehensä ovat päättäneet viettää yönsä ICEJ:n toimistossa Haifa-kodissa. Yudit auttaa opastamaan kodin asukkaita pommisuojaan ja pysyy heidän luonaan, kunnes vaara on ohi. Hänen läsnäolonsa tarjoaa vanhuksille erityistä lohtua näinä vaikeina hetkinä.

Samaan aikaan puhelinkeskuksemme on ylikuormittunut. Holokaustista selviytyneet ympäri Haifan soittavat peloissaan hakeakseen lohtua tai vain jutellakseen jonkun kanssa. Teemme kaikkemme rauhoittaaksemme heitä ja tarjotaksemme heille päivittäisen lämpimän aterian.

Joka päivä valmistamme 400 lämmintä ateriaa asukkaillemme ja muille Haifassa asuville holokaustista selviytyneille. Jokainen ateria maksaa vain 25 NIS (n. 6 euroa), mutta sen vaikutus on mittaamaton.

Rukouspyyntö

Rukouksenne ja tukenne pitävät toivoa elossa Haifa-kodissa. Rukoilethan kanssamme jumalallista suojaa ja varjelusta asukkaillemme ja kaikille vaarassa oleville. Harkitsethan myös yhden tai useamman aterian tarjoamista selviytyjille, jotka ovat jo kestäneet enemmän kuin kenenkään pitäisi. Jokainen lahjoitus, suuri tai pieni, on osa työtämme elämän puolesta!

Nativia Samuelsen
ICEJ Jerusalem

Kiitos lahjastasi ICEJ:n holokaustiselviytyjien parissa tehtävään lohdutuksen työhön!

Pääkuva: Haifa-kodin holokaustista selviytyneet kokoontuivat pommisuojaan Iranin ohjusiskun aikana.

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta