ajankohtaista

ICEJ:n kunnostamat pommisuojat turvaavat Ma’alot-Tarshihan asukkaita

Tällä viikolla Israelin ja Hizbollahin välille saatiin solmittua tulitauko, mikä on herättänyt toiveita yli 60 000 pohjoisrajalta evakuoidun israelilaisen vaiheittaisesta kotiinpaluusta. . Evakuointivyöhykkeen eteläpuolella olevat yhteisöt, kuten arabien ja juutalaisten asuttama Ma’alot Tarshihan kaupunki, odottavat nekin kärsimättömästi taistelujen loppumista.

ICEJ:llä on erityinen suhde Ma’alot-Tarshihan kaupunkiin, sillä se on remontoinut täysin kaikki kaupungin 57 julkista pommisuojaa viimeisen vuoden aikana. ICEJ:n tiimi vieraili hiljattain paikan päällä katsomassa, kuinka kaupungin asukkaat ovat selviytyneet toistuvista raketti-iskuista.

Ma’alot-Tarshiha sijaitsee vain kahdeksan kilometriä Libanonin rajasta, ja sen 20 000 asukasta on elänyt jatkuvan sodan ja terrorin uhan alla viime vuoden lokakuun 8. päivästä lähtien. Hizbollah on tuona aikana laukaissut yli 16 000 ohjusta ja rakettia Pohjois-Israeliin, ja vain muutama viikko sitten kaupungin nuori arabimies sai surmansa yhdessä näistä iskuista.

Kun tapasimme ensimmäisen kerran Ma’alot-Tarshihan viranomaisia ​​viime vuonna, huomasimme, että monet kaupungin julkiset väestötilat ja pommisuojat olivat vanhoja ja huonokuntoisia, ja ne kärsivät vakavista kosteusongelmista ja riittämättömästä ilmanvaihdosta.

Rakettihälytyksen soidessa asukkaat oleskelevat suojissa yleensä kymmenen minuuttia hyökkäyksen jälkeen välttääkseen putoavan rakettijätteen. Kiivas rakettitulitus nykyisen sodan aikana on kuitenkin tarkoittanut pidempää – tuntikausien, jopa päivien – oleskelua pommisuojissa, minkä takia tilojen remontointi on osoittautunut välttämättömäksi.

Vastauksena turvallisuushaasteeseen ICEJ on kunnostanut Ma’alot-Tarshihan 57 julkista pommisuojaa ja läheisen Shlomin rajakaupungin 73 julkista pommisuojaa. Tiloissa uudistettiin ilmastointi ja ilmanvaihtojärjestelmä, remontoitiin kylpyhuoneet, hankittiin luotettava Wi-Fi-yhteys sekä hoidettiin kuntoon vesi- ja kosteusvauriot.

”Kaikkien kaupungin asukkaiden puolesta haluan kiittää teitä panoksestanne kaupunkimme yleisten suojatilojen kunnostamiseen”, sanoi Ma’alot-Tarshihan turvallisuuspäällikkö Yossi Turjeman. ”Meillä on kuluneen vuoden aikana ollut vaikea ja haastava ajanjakso, eikä ole epäilystäkään siitä, että panoksenne on auttanut kaikkia asukkaitamme selviämään siitä turvallisemmin.”

”Kiitos myös viestintälaitteista”, hän lisäsi viitaten radiolähettimiin, jotka ICEJ lahjoitti kaupungin turvallisuus- ja ensiapuryhmille. ”Käytämme niitä joka päivä, joka tunti, ja ne auttavat pelastamaan ihmishenkiä. Olen kiitollinen ja arvostan syvästi tukeanne.”

Lämmin kiitos tuestasi ICEJ:n kriisiaputyölle!

Nativia Samuelsen
ICEJ Jerusalem


Kuvat: Operation Lifeshield

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta