Iran elää parhaillaan historiallista käännekohtaa. Yhdysvaltojen ja Israelin 28. helmikuuta aloittaman ennaltaehkäisevän puolustusiskun seurauksena tapahtumat ovat edenneet poikkeuksellisella vauhdilla.
Yli kolme vuosikymmentä maata rautaisella otteella hallinnut ajatollah Ali Khamenei on poissa, ja hänen kuolemansa on avannut uuden, arvaamattoman luvun Iranin historiassa. Kyse ei ole vain johtajan menetyksestä, vaan koko järjestelmän perustan horjumisesta.
Khamenein valta rakentui uskonnollisen auktoriteetin, poliittisen kontrollin ja sotilaallisen voiman yhdistelmälle. Hänen johdollaan Iranista muotoutui ideologinen valtio, joka ulotti vaikutusvaltansa laajasti Lähi-itään liittolaistensa, aseellisten ryhmittymien ja sijaisarmeijoidensa kautta. Nyt tämä järjestelmä on ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin ilman selkeää johtajaa.
Vallan tyhjiö ja kiristyvä ote
Iranin vastaus on ollut sekä odotettu että yllättävä. Israelia vastaan tehdyt laajat ballististen ohjusten iskut ovat odotettuja, mutta samalla surullisia, kun siviilejä on kuollut Israelissa. Samaan aikaan yllättävää on Teheranin aggressio muita maita kohtaan. Iran on ampunut ohjuksiaan Jordaniaan, Bahrainiin, Kuwaitiin, Emiraatteihin (Budai, Doha ja Abu Dhabi), Saudi-Arabiaan ja peräti Kyprokselle.
Teheran näyttää olettavan, että kiristyvä aggressio saa Saudi-Arabian, Yhdistyneet arabiemiirikunnat ja Bahrainin harkitsemaan kantojaan uudelleen ja etääntymään lännestä eskalaation pelossa. Todellisuudessa tapahtuu päinvastaista. Pelotteen sijaan Iran syventää historiallista kuilua itsensä ja sunnalaisen arabimaailman välillä. Persianlahden valtioiden suvereniteetin loukkaukset ajavat nämä maat nojaamaan entistä vahvemmin Yhdysvaltojen turvatakuisiin ja joissain tapauksissa myös kehittyviin alueellisiin turvallisuusjärjestelyihin, joihin kuuluu Israel. Sen, minkä oli tarkoitus pelotella, synnyttääkin tiiviimpää liittoutumista.
Tilanne eskaloitui entisestään, kun Iranin keskeinen liittolainen Hizbollah liittyi konfliktiin. Libanonista laukaistut raketit ja droonit saivat ilmahälytyssireenit ulvomaan laajasti Pohjois-Israelissa varhain maanantaiaamuna. Hizbollah ilmoitti iskujen olevan vastatoimi Khamenein surmaamiselle.
Iskut kohtasivat välittömän vastauksen. Israel toteutti laajoja ilmaiskuja eri puolille Libanonia, mukaan lukien pääkaupunki Beirut ja Dahiyehin esikaupunkialue, jota pidetään Hizbollahin vahvana tukialueena. Tilanne viittaa yhä selvemmin laajempaan alueelliseen konfliktiin, jossa useat toimijat ovat ajautumassa mukaan.
Samaan aikaan Khamenein kuolema on synnyttänyt valtatyhjiön, jossa eri vallankäyttäjät erityisesti vallankumouskaarti pyrkivät vahvistamaan asemaansa. Selkeän seuraajan puute lisää epävarmuutta ja kasvattaa riskiä sisäisestä valtataistelusta.
Mihin suuntaan Iran kulkee?
Iranin tulevaisuus riippuu nyt useista samanaikaisista tekijöistä.
Ensinnäkin sisäinen dynamiikka: jos vallankumouskaarti ottaa entistä vahvemman roolin, Iran voi ajautua sotilaallisempaan ja entistä sulkeutuneempaan suuntaan. Toisaalta vallan siirtymä voi avata myös tilaa muutokselle, jos uudistusmieliset voimat onnistuvat hyödyntämään hetken.
Toiseksi kansan rooli: Iranin väestössä on pitkään kytenyt tyytymättömyys. Khamenein kuolema voi toimia katalysaattorina laajemmille protesteille – tai johtaa niiden entistä kovempaan tukahduttamiseen.
Kolmanneksi ulkoinen paine: jatkuva sotilaallinen eskalaatio voi sytyttää laajemman alueellisen sodan, jossa Iranin liittolaiset ja vastustajat ajautuvat yhä syvemmälle konfliktiin.
Käännekohta vai syvenevä kriisi?
Iran seisoo nyt historiallisen käännekohdan edessä. Kyse ei ole vain suunnanvalinnasta, vaan koko valtiollisen järjestelmän uudelleenmäärittelystä paineen alla. Yksi kehityskulku voi johtaa hallittuun mutta hitaaseen muutokseen, toinen vallan entistä tiukempaan keskittämiseen ja konfliktin laajenemiseen.
Tilanteesta tekee erityisen herkän se, että sisäinen vallan siirtymä ja ulkoinen sotilaallinen paine tapahtuvat samanaikaisesti. Tämä lisää virhearvioiden riskiä ja tekee kehityksestä vaikeasti ennustettavan. Iran ei toimi tyhjiössä – sen ratkaisut vaikuttavat koko Lähi-idän turvallisuustasapainoon. Kyse ei ole enää vain siitä, kuka johtaa Irania, vaan siitä, millaiseksi sen strateginen identiteetti muotoutuu. Se, mitä nyt tapahtuu, määrittää koko alueen suuntaa pitkälle tulevaisuuteen.
Hengellinen näkökulma
Iranin tilanne ei ole vain poliittinen tai sotilaallinen kriisi, vaan myös syvä inhimillinen ja hengellinen murros. Raamatun kertomukset muistuttavat, ettei mikään valta ole pysyvää – Hamanin asema näytti horjumattomalta, kunnes kaikki muuttui hetkessä. Samalla esiin nousee toinen voima: rohkeus. Ester ei muuttanut historiaa voimalla, vaan uskaltamalla toimia oikealla hetkellä.
Tämä siirtää katseen vallan huipulta ihmisten sydämiin. Kysymys ei ole vain siitä, kuka hallitsee, vaan mitä ihmisissä tapahtuu. Voiko olla, että myös Iranissa kytee hiljainen muutos – näkymätön liike, joka kasvaa toivona?
Purimin ydin ei ole vain vihollisen kukistumisessa, vaan siinä hetkessä, kun pelko menettää otteensa. Siitä alkaa todellinen muutos. Ehkä ratkaisevin kysymys ei ole, mitä tapahtuu valtiolle, vaan mitä tapahtuu kansalle. Kun pelko väistyy, historia voi kääntyä suuntaan, jota kukaan ei osannut ennustaa.
Jani Salokangas
ICEJ Suomen toiminnanjohtaja
