Miksi kristityt tulevat joka vuosi Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa? Siksi, koska tällä raamatullisella juhlalla on suuri merkitys, ei vain Israelille vaan kaikille kansoille.
Juhla kaikille kansoille
Lehtimajanjuhla eli sukkot on ainutlaatuinen juhla, jolloin myös pakanakansat kutsuttiin tulemaan Jerusalemiin ylistämään Herraa tänä ”säädettynä aikana”. Perinne sai alkunsa käskystä, jossa Israel määrättiin uhraamaan seitsemänkymmentä härkää lehtimajanjuhlan aikana Nooasta polveutuvien seitsemänkymmenen kansakunnan tähden (ks. 4. Moos. 29:12–35). Myöhemmin Salomo vihki Temppelin lehtimajanjuhlan aikaan ja rohkaisi myös muukalaisia tulemaan sinne rukoilemaan (2. Aik. 6:32–33). Jerusalemin oli aina tarkoitus olla ”rukoushuone kaikille kansoille” (Jes. 56:7; Matt. 21:13).
Muistamme Jumalan huolenpitoa
Lehtimajanjuhlan näkyvin symboli ovat pienet lehtimajat, joissa juutalaisten perheiden tulee asua kahdeksan juhlapäivän ajan (3. Moos. 23:33–43). Hatarat majat muistuttavat Israelin neljänkymmenen vuoden vaelluksesta erämaassa, jossa he olivat täysin riippuvaisia Herrasta. Silti Jumala oli uskollinen tarjotessaan heille kaiken, mitä he erämaassa tarvitsivat. Samoin me kristityt voimme iloita Jumalan huolenpidosta omassa elämässämme.
Iloitsemme Hänen läsnäolostaan
Lehtimajanjuhlaan ajoittuu myös tärkeä syksyn sadonkorjuu Israelin maassa. Tänä päivänä kristityt voivat iloita Jumalan valtakunnan suuresta sadonkorjuusta, jota tapahtuu kaikkialla maailmassa.
Riemuitsemme tulevasta ilon ajasta
Profeetta Sakarja näki ennalta ajan, jolloin kaikki kansat nousevat joka vuosi Jerusalemiin ”kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa” (Sak. 14:16). Lehtimajanjuhlaan sisältyy suuri profeetallinen lupaus tästä tulevasta ajasta, joka merkitsee myös sitä suurenmoista hetkeä, jolloin Jeesus istuu Daavidin valtaistuimelle Jerusalemiin. Tämä on todellakin ilon juhla ja ennusmerkki päivästä, jolloin me ”astumme iloon Herrassa”.
45 vuoden ajan kristityt eri puolilta maailmaa ovat saapuneet Jerusalemiin juhlimaan lehtimajanjuhlaa, koska uskomme, että tuo päivä koittaa pian!
ICEJ:n vuotuinen lehtimajanjuhla järjestetään tänä vuonna 6.-10. lokakuuta teemalla ”Kymmenen jokaisesta kansasta” (Sak. 8: 23). Tulethan mukaan joko paikan päälle tai internetin välityksellä.
Lue lisää ja ilmoittaudu: feast.icej.org/fi
