Kristittyinä juhlimme monia kristillisiä juhlia, mutta emme aina ymmärrä Raamatun kirjoitusten painoarvoa Jeesuksen viimeiselle viikolle. Evankeliumit puhuvat sen merkityksestä seuraavasti:
2/5 Matteuksen evankeliumista keskittyy pääsiäisviikkoon,
3/5 Markuksen evankeliumista keskittyy pääsiäisviikkoon,
1/3 Luukkaan evankeliumista keskittyy pääsiäisviikkoon, ja
1/2 Johanneksen evankeliumista keskittyy pääsiäisviikkoon.
Tänä keskeisenä viikkona yli 2 000 vuotta sitten palmusunnuntaina Jerusalemin asukkaat toivottivat Jeesuksen tervetulleeksi levittämällä palmunoksia Hänen eteensä. Palmunoksat symboloivat hyvyyttä, loistoa, kestävyyttä ja voittoa. Sorrettu juutalainen kansa janosi tätä kaikkea, ja palmunoksilla he osoittivat, mitä he odottivat Jeesukselta. Kun väkijoukko tervehti Jeesusta palmunoksilla ja lauluilla, he toistivat lauluissaan Psalmin 118 sanoja.
Ja näin Jeesuksen astuessa Jerusalemiin kaksi profetiaa toteutui. Ensiksi, kansa huusi: ”Hoosianna! Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä, Israelin kuningas!” (Ps. 118:25–26). Toiseksi, Jeesus istuutui nuoren aasin selkään, kuten Jesajan kirjaan on kirjoitettu (Jes. 62:11, Sak. 9:9).
Sana ”hoosianna” liitetään usein ylistykseen ja riemuhuutoon, mutta tässä kohtaa sillä oli syvällisempi tarkoitus. Kansan huutaessa ”hoosiannaa”, he eivät vain ylistäneet häntä, vaan pyysivät myös ”pelastusta” ja ”apua”, kuten Psalmissa 118:25 on kirjoitettu: ”Oi Herra, Pelasta! Oi Herra, anna menestys”. Mitä he eivät tosin ymmärtäneet oli se, että Kuningas, joka ratsastaa varsalla Jerusalemiin, ei tule pelastamaan kansaansa verenvuodatuksella taisteluissa, vaan liiton veren kautta, joka tulee vapauttamaan vangit kuolleiden valtakunnasta (Sak. 9:11).
Tuona aikana temppeliin tuotavat lampaat tulivat paimenten kedolta Jerusalemista, ja niin Jeesuskin itse käveli paimenten kedolta ja Lammasportista sisään uhrattavaksi.
Leeviläiset uhrit eivät näet kyenneet käsittelemään syntejä pysyvästi. Vanhat eläinuhrit eivät pystyneet suorittamaan lopullista sovitusta. On vain yksi uhri, joka vastaisi Jumalan sovituksen vaatimuksiin. Yksi täydellinen ja moitteeton uhrikaritsa. Tätä Johannes julisti nähdessään Jeesuksen Jordanin virralla: ”Katsokaa, Jumalan Karitsa!”. Tämä Jumalan Karitsa uhrasi ruumiinsa sovittaakseen kansansa ja maailman synnit kerta kaikkiaan lopullisesti.
Siunattua lunastuksen pääsiäistä,
Jani Salokangas
ICEJ Suomen toiminnanjohtaja
