ajankohtaista

Boikottialoitteen käsittely jatkuu Helsingissä

Vasemmistoliiton kansanedustaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Suldaan Said Ahmed on tehnyt aloitteen ”Israelin miehityksen tukemisen lopettamiseksi”. Aloitteen on allekirjoittanut Said Ahmedin lisäksi 19 kaupunginvaltuutettua, ja sen käsittely jatkuu seuraavaksi Helsingin kaupunginvaltuustossa. 

Aloitteessa esitetään, että ”Helsingin kaupunki sitoutuu jatkossa olemaan solmimatta sopimuksia minkään yrityksen kanssa, joka hyötyy palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä”. Valtuutetut esittävät lisäksi, että kaupunki selvittää, tekeekö se tällä hetkellä yhteistyötä miehityksestä hyötyvien osapuolten kanssa ja tarvittaessa irtisanoo kyseiset sopimukset.

Kaupungin lakimiehet eivät pidä aloitetta toteuttamiskelpoisena vedoten hankintalakiin: ”Aloitteessa mainittu peruste, eli hyötyminen palestiinalaisalueiden laittomasta miehityksestä, ei sisälly poissulkemisperusteena hankintalakiin.”

Aloite oli esillä Helsingin kaupunginhallituksessa 8. marraskuuta, josta se palautui uudelleen valmisteluun. Tämän jälkeen aloite saapui kaupunginhallitukselle uudemman kerran 7. helmikuuta, jossa se hyväksyttiin äänin 8-7.

Seuraavaksi aloite siirtyy Helsingin kaupunginvaltuustolle, joka tekee asiasta lopullisen päätöksen myöhemmin talven aikana.

Toiminnanjohtaja Salokangas: Entä muut maat?

”Maailmassa on yli sata miehitettyä tai kiisteltyä aluetta. Venäjä, Kiina ja Turkki miehittävät kaikki kiisteltyjä alueita. Onko Helsingin kaupunki kriittisesti arvioimassa uudelleen yhteistyönsä Kiinan, Venäjän ja Turkin kanssa?”, kysyy ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Jani Salokangas. 

Onko aloite myös leikkaamassa Suomen 5,4 miljardin euron arvoisen tuonnin Kiinasta, 5,8 miljardin euron tuonnin Venäjältä ja reilun 500 miljoonan euron tuonnin Turkista? Katkaisemmeko Venäjältä tulevan energiatuonnin hanat ja kiinalaisen teknologiasirujen vyöryn pysäyttäen teknologiasektorimme? ”

Boikottialoite on kansainvälisen IHRA:n (International Holocaust Remembrance Alliance) määritelmän mukaisesti osoitus antisemitismitistä, jossa Israelin toimia tarkastellaan eri mittapuulla ja standardein kuin yhdenkään toisen valtion.  

***   
BDS on lyhenne sanoista boikotti (kauppasaarto), divestointi (investointien poisvetäminen) ja sanktiot (pakotteet). BDS-liike sai alkunsa vuonna 2001 Durbanissa YK-konferenssin yhteydessä pidetyssä kansalaisjärjestöfoorumissa. Sen päätöslauselmassa asetettiin tavoitteeksi Israelin eristäminen täydellisesti ja totaalisesti siihen kohdistetuin sanktioin ja kauppasaarroin ja kaiken yhteydenpidon katkaiseminen eri tasoilla kaikkien maiden ja Israelin välillä.

Kuva: Shutterstock

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

02/05/2024

ICEJ:n sponsoroima nuorten leiri auttaa toipumaan

29/04/2024

ICEJ:n pesah-lahjat lohduttavat sodan keskellä

19/04/2024

Israel tarvitsee ystäviä enemmän kuin koskaan