”Rakkaus antaa voiman kestää vaikeuksia.”
Lehtimajanjuhlan seitsemäntenä päivänä kokoonnuttiin viettämään yhteistä ehtoollista Jerusalemin Puutarhahaudalla. Ehtoollista jakoivat arabipastori Naim Khoury Beetlehemistä sekä juutalainen pastori Abraham Ben-Hod Ma’ale Adumimista. Kun kristityt eri kansakunnista kokoontuivat tyhjän haudan ympärille, sydämet ja ajatukset keskittyivät Jeesuksen kärsimykseen, ristiinnaulitsemiseen, kuolemaan ja voimalliseen ylösnousemukseen.
” Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän,kiitti, mursi ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni”. Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni”. (1. Kor. 11:23–25)
Kärsimysten voittamisesta saarnasi yhdysvaltalainen pastori Andrew Brunson, joka on palvellut lähetystyössä muslimien parissa Turkissa 23 vuoden ajan. Tänä aikana hän oli reilut kaksi vuotta vangittuna turkkilaisessa vankilassa valheellisten terrorismisyytösten takia.
”Rakkaus antaa voiman kestää vaikeuksia, jaksaa eteenpäin ja kantaa raskaita taakkoja”, Brunson kertoi vankila-ajastaan, jolloin hänen uskoaan ja rakkauttaan Jumalaa kohtaan koeteltiin rankasti. ”Joskus todellinen läheisyys Jumalan kanssa tulee ainoastaan kärsimyksen kautta, osallistumalla Hänen kärsimyksiinsä. Koen läpäisseeni tuon testin ja se antaa minulle luottamusta uskossani Häneen”, Brunson kertoi. Tänä päivänä hänen palvelutyönsä keskittyy erityisesti vainottuun seurakuntaan, muslimimaailmaan ja uskovien tukemiseen haastavina aikoina.
Puutarhahaudan ehtoollistilaisuudessa saatiin nauttia voimallisesta, kansainvälisestä ylistyksestä, jossa palvelivat Trevor Sampson Etelä-Afrikasta, Sounds of the Nations Fidžisaarilta sekä Adam Gabeli ja iranilaistaustaiset Saeid Miryaghoobi ja Peyman Mojtahedi Kanadasta.
Yhteydessä on voimaa!
Katso videokooste Puutarhahaudan tilaisuudesta (15.10.2022):