ajankohtaista

Haifa-kodissa vietettiin holokaustin muistopäivää

Viime viikon keskiviikkona 27. tammikuuta vietettiin kansainvälistä holokaustin muistopäivää. Muistopäivää vietettiin myös holokaustista selvinneiden Haifa-kodissa.

Yleensä tapahtumaan osallistuu satoja ihmisiä, jotka täyttävät Haifa-kodin ulkopuolella olevat kadut, mutta tänä vuonna tapahtuma järjestettiin hyvin pienimuotoisesti koronasta aiheutuvien rajoitusten vuoksi. Tästä huolimatta pieni joukko holokaustista selvinneitä, Haifa-kodin henkilökuntaa, median edustajia ja valokuvaajia osallistui muistotapahtumaan kunnioittamaan holokaustissa menehtyneiden muistoa.

96-vuotias Shalom ja 92-vuotias Judith (kuvassa) selviytyivät Auschwitzista ja saivat tänä vuonna kunnian sytyttää muistotulen. Haifa-kodin ICEJ:n tiimin johtaja Yudit Setz puhui muistotilaisuudessa:

”Emme valitettavasti voi sanoa, että 76 vuotta Auschwitz-Birkenaun vapauttamisen jälkeen antisemitismi olisi kadonnut maailmasta. Sen vuoksi nämä muistotilaisuudet ovat tärkeitä. Kauniit sanat, joita puhumme ovat kuitenkin hyödyttömiä, jos ne eivät kulje käsi kädessä toiminnan kanssa. ICEJ sitoutuu vuonna 2021 taistelemaan antisemitismiä vastaan, jatkamaan seuraavan sukupolven kouluttamista yhteistyössä Yad Vashemin kanssa, muistamaan niitä, jotka menehtyivät holokaustissa, ja huolehtimaan niistä, jotka selvisivät ja ovat edelleen keskuudessamme. Työskentelemme yhdessä Yad Ezer l’Haverin kanssa huolehtien ja rakastaen näitä iäkkäitä selviytyjiä. Juutalaiset ja kristityt yhdessä. Se on toivon symboli.”

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

16/04/2024

Israelin Punainen Daavidintähti pelastaa elämää

15/04/2024

Iran iski Israeliin – laajeneeko sota?

11/04/2024

ICEJ tukee uutta traumakuntoutuskotia Galileassa