ajankohtaista

Israel: ”Amnesty siteeraa terroristijärjestöjen valheita”

Israel kiistää vahvasti Amnestyn apartheid-syytökset pitäen järjestön tuoretta raporttia virheellisenä, puolueellisena ja antisemitistisenä. 

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi tiistaina yli 200-sivuisen, kohua herättäneen raportin (Israel´s Apartheid against Palestinians: Cruel system of Domination and Crime against Humanity), jossa se syyttää Israelia apartheid*-rikoksista palestiinalaisia vastaan. Syytökset eivät ole uusia, vaan samanlaisia väitteitä on esitetty esimerkiksi Human Rights Watch -järjestön taholta viime keväänä.

Israel kiistää vahvasti Amnestyn apartheid-syytökset pitäen järjestön raporttia ”virheellisenä, puolueellisena ja antisemitistisenä”.

”Amnesty ei ole enää ihmisoikeusjärjestö”, kommentoi Israelin ulkoministeri Yair Lapid. ”Totuuden etsimisen sijaan se siteeraa terroristijärjestöjen levittämiä valheita.”

”Amnesty ei kutsu Syyriaa apartheid-valtioksi, vaikka sen hallitus on murhannut puoli miljoonaa omaa kansalaistaan, eikä myöskään Irania tai mitään muutakaan korruptoitunutta tai murhaavaa hallintoa Afrikassa tai Latinalaisessa Amerikassa. Vain Israelia.”     

”Israel ei ole täydellinen, mutta se on demokratia, joka on sitoutunut kansainväliseen lakiin, on avoin kritiikille ja omaa vapaan lehdistön ja vahvan oikeuslaitoksen”, Lapid jatkaa. 

Israelin ulkoministeriö
 toteaa maanantaina julkaisemassaan tiedotteessaan: ”Amnestyn raportti kokoaa yhteen ja kierrättää valheita, epäjohdonmukaisuuksia ja perusteettomia väitteitä, jotka ovat peräisin tunnetuilta Israelin vastaisilta vihajärjestöiltä.” … ”Julkaistaessaan tämän virheellisen raportin Amnesty sortuu kaksinaismoralismiin ja demonisointiin Israelin delegitimoimiseksi. Nämä ovat juuri niitä osatekijöitä, joista moderni antisemitismi on tehty.”

”Vain muutama päivä kansainvälisen holokaustin muistopäivän jälkeen voimme jälleen kerran nähdä, että antisemitismi ei ole ainoastaan osa historiaa, vaan valitettavasti myös osa tämän päivän todellisuutta. Juuri viime viikonloppuna juutalaisia vastaan hyökättiin Lontoossa ainoastaan siksi, että he olivat juutalaisia”, ulkoministeriö jatkaa.

Raportin johtopäätöksissä Amnesty väittää, että ”Israelin viranomaiset pitävät yllä apartheid-järjestelmää kaikkia palestiinalaisia kohtaan, elivätpä nämä Israelissa, miehitetyillä palestiinalaisalueilla tai pakolaisina maan rajojen ulkopuolella”. 

Israelin ulkoministeriö kiistää väitteet jyrkästi: ”Israelin valtio on vahva ja elinvoimainen demokratia, joka myöntää kaikille kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet uskonnosta tai rodusta riippumatta”…. ”Israelin valtio edistää jatkossakin demokratian ja osallisuuden arvoja, joiden valossa se on perustettu ja jatkaa olemassaoloaan.”   

Toiminnanjohtaja Salokangas: Mikä ihmeen apartheid?

”Nykyään ei ole harvinaista, että Israelin arvostelijat syyttävät maata apartheidista”, kommentoi ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Jani Salokangas tiistaina julkaistua Amnestyn raporttia.

”Herjaus on vähintäänkin loukkaava ja harhaanjohtava, ja sitä käytetään usein koko Israelin delegitimointiin ja halventamiseen. Apartheid-syytös vääristää perusteellisesti sen, mitä Israel itse asiassa edustaa.”

Salokankaan mielestä Amnesty itse syyllistyy kaksinaismoralismiin: ”Arvostellessaan Israelia tämä ihmisoikeusjärjestö on kuitenkin samaan aikaan kovin hiljaa palestiinalaisten terrorijärjestöjen toimista ja palestiinalaishallinnon brutaalista kohtelusta omia kansalaisiaan kohtaan.”

Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti ei ole rodullinen tai uskonnollinen kiista, eikä sitä voi mitenkään verrata Etelä-Afrikan harjoittamaan rotusortoon.

”Israel on ainoa maa Lähi-idässä, jossa demokratia toteutuu uskonnosta ja etnisestä taustasta huolimatta”, Salokangas jatkaa.

”Lisäksi on muistettava, että Israelin hallituksessa istuu tälläkin hetkellä arabikansanedustajia, sen parlamentissa on aktiivinen arabipuolue ja valtiota edustaa maailmalla myös arabitaustaisia suurlähettiläitä.”

”Mikä ihmeen apartheid on silloin kyseessä?” Salokangas kysyy. 

Jerusalemin kansainvälinen kristillinen suurlähetystö (ICEJ) seisoo vahvasti Israelin ja juutalaisen kansan tukena sen kohdatessa antisemitistisiä ja antisionistisia syytöksiä kansainväliseltä taholta. 
Samaan aikaan ICEJ toimii aktiivisesti kaikkien Israelin kansanryhmien – kuten juutalaisten, arabien, kristittyjen ja druusien – hyväksi, esimerkiksi sosiaalisen avustustyön saralla. 

*** 

* Afrikaansinkielinen termi ’apartheid’ tarkoittaa ’erillisyyttä’ ja viittaa Etelä-Afrikan harjoittamaan rotuerottelupolitiikkaan vuosina 1948-1991, jossa maan väestö jaettiin valkoisiin, mustiin, intialaisiin ja värillisiin.  

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

26/03/2024

Siunattua pääsiäistä!

21/03/2024

ICEJ auttaa nuoria Etiopian juutalaisia tähtäämään korkealle

11/03/2024

Terrori-iskusta selviytynyt Shalev Biton: ”Eläkää unelmianne ja rakastakaa läheisiänne!”