ajankohtaista

Israelin kanssa hädän hetkellä

Viime sunnuntaina 15. lokakuuta sadat sinivalkoiset Israelin ja Suomen liput liehuivat eduskuntatalon edessä, kun Israelin ystävät eri puolilta Suomea kokoontuivat Helsinkiin osoittamaan tukensa Israelille sodan keskellä.

Israelin kanssa -tukitapahtumassa puhuivat muun muassa kansanedustaja Peter Östman, Suomessa asuva israelilainen Celso Khalili sekä ICEJ Suomen toiminnanjohtaja Jani Salokangas. Israelin Suomen-suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov lähetti tapahtumaan nauhoitetun tervehdyksensä.

”Terrorismi ei ole ongelma ainoastaan israelilaisille. Se ei tapahdu ainoastaan joissain kaukaisissa paikoissa. Sen juuret kasvavat kaikkialla ja kohteena on koko maailma. …. Pahalle ei voi antaa minkäänlaista kasvutilaa”, totesi suurlähettiläs Ben-Yaakov.

”Teidän solidaarisuutenne vahvistaa ja rohkaisee meitä. Haluan vilpittömästi kiittää teitä kaikkia rukouksistanne Israelin valtion rauhan ja turvallisuuden ja sen kansalaisten puolesta. Arvostamme ystävyyttänne, sanojanne, tekojanne ja horjumatonta tukeanne meille. Israel tulee voittamaan tämän sodan terrorismia vastaan”, suurlähettiläs jatkoi.

Muita puhujia olivat kansanedustaja Atte Kaleva, Patmos Lähetyssäätiön toiminnanjohtaja Pasi Turunen, Karmel-yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Matti Jäkälä sekä pastori Jukka Kakriainen.       

Tapahtuman järjestivät ICEJ Suomen osasto, Patmos Lähetyssäätiö ja Karmel-yhdistys.   

Lämmin kiitos kaikille osallistujille! Tukeanne tarvitaan. Yhdessä voimme enemmän!

***

Israelin Suomen-suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakovin tervehdys Israelin kanssa -tukitapahtumassa Helsingissä 15.10.2023 (VAPAA KÄÄNNÖS)

Rakkaat Israelin ystävät ja tukijat,

7. lokakuuta lauantaiaamuna tuhannet israelilaiset olivat matkalla synagogiin juhlimaan juhlapyhää ja sapattia perheidensä kanssa yhteisöissään.

Aamulla klo 6.30 sadat terroristit tunkeutuivat sotatoimena Israeliin useissa paikoissa, ja samaan aikaan tuhansia raketteja laukaistiin Israelin maaperälle. Tähän mennessä yli 1 300 ihmistä on murhattu Israelissa ja yli 3 000 on eriasteisesti haavoittunut. Lisäksi on raportoitu, että 150 ihmistä on kadoksissa tai vankeina sen jälkeen, kun heidät kidnapattiin ja vietiin Gazaan. On syytä uskoa, että nämä luvut tulevat kasvamaan.

Se, mitä tapahtui lauantaina 7. lokakuuta, muutti meidät lopullisesti. Kertomukset, joita kuulemme; kuvat ja videot, joita näemme, kuvastavat sellaista kauhun tasoa, jota emme ole nähneet sitten holokaustin. Lapsia ja vauvoja on teurastettu sänkyihinsä, naisia on raiskattu ja poltettu eläviltä, holokaustiselviytyjiä on siepattu kodeistaan. 

Tämä on tappava ja barbaarinen isku, jonka terrorijärjestöt aloittivat Hamasin johdolla ilman minkäänlaista legitiimiä veruketta provokatiivisista ennakkotoimista Israelin taholta. Lisäksi tämä isku tapahtui pitkän jakson jälkeen, jolloin Israel pyrki tuomaan vakautta Gazan kaistalle tekemällä laaja-alaisia toimia parantaakseen palestiinalaisten taloudellisia olosuhteita.

Jos kenelläkään vielä oli epäilyksiä, niin tämä isku paljastaa jälleen kerran tämän terrorijärjestön todelliset kasvot. Verenhimoiset ja kontrolloimattomat ryhmät, joilla ei ole minkäänlaisia moraalisia pidäkkeitä ja joita motivoi viha ja halu satuttaa Israelin kansalaisia kaikin tavoin ja edistää Israelin valtion tuhoa. Hamas ei ole kiinnostunut Gazan kaistan siviilien turvallisuudesta tai hyvinvoinnista, vaan käyttää heitä hyväkseen pyrkimyksissään vahingoittaa Israelin kansalaisia.

Terrorismi ei ole ongelma ainoastaan israelilaisille. Se ei tapahdu ainoastaan joissain kaukaisissa paikoissa. Sen juuret kasvavat kaikkialla ja kohteena on koko maailma. Meidän täytyy kohdata tämä jaettu pahuus yhdessä. Emme saa katsoa muualle, emmekä antaa sille oikeutusta tai tekosyitä. Sama pätee yllyttämiseen ja antisemitistiseen vihaan. Pahalle ei voi antaa minkäänlaista kasvutilaa. Olemme sanoneet näin pitkään, myös täällä Suomessa.

Israel on sodassa, järkyttynyt ja toipumassa Hamasin barbaarisista iskuista. Useimmat meistä tuntevat jonkun – sukulaisen, ystävän, työkaverin tai naapurin – johon tämä on brutaalisti vaikuttanut. Olemme vihaisia ja tavattoman surullisia.

Monet teistä ovat ottaneet yhteyttä meihin ja esittäneet koskettavia tuenosoituksia tällä suuren hädän hetkellä. Olemme siitä syvästi kiitollisia. Teidän solidaarisuutenne vahvistaa ja rohkaisee meitä.

Haluan vilpittömästi kiittää teitä kaikkia rukouksistanne Israelin valtion rauhan ja turvallisuuden ja sen kansalaisten puolesta. Arvostamme ystävyyttänne, sanojanne, tekojanne ja horjumatonta tukeanne meille. Israel tulee voittamaan tämän sodan terrorismia vastaan. Israel voittaa. Am Israel Chai (Israelin kansa elää)!

Hagit Ben-Yaakov
Israelin Suomen-suurlähettiläs

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

17/05/2024

Juutalaisten paluumuutto Israeliin jatkuu vahvana

16/05/2024

Apua sodan traumatisoimille lapsille

13/05/2024

Israelin suurlähettiläs Ben-Yaakov: ”Israelin kansalla on kyky voittaa kaikki tiellemme tulevat esteet”