ajankohtaista

Kolme päivää rakettitulitusta – Rukoillaan rauhaa Israeliin

Viimeisen kolmen päivän aikana Gazasta on ammuttu yli tuhat ohjusta ja rakettia Etelä- ja Keski-Israelin siviilialueille. Toistuvan rakettitulituksen taustalla on palestiinalainen Islamilainen jihad -terroristijärjestö, joka toimii alueella Iranin välittömässä komennuksessa ja sen rahoituksella.

Turvallisuustilanne Israelissa on ollut jo pitkään jännitteinen. Kasvanut terroriuhka alueella johti Israelin kohdennettuihin ilmaiskuihin Islamilaisen jihadin johtoon, sen ohjustuotantolaitoksiin ja muihin kriittisiin kohteisiin Gazassa viime perjantaina.   

Turvallisuustilanne eskaloitui entisestään viikonlopun aikana, jolloin Israelissa vietettiin Tisha Be’Av -paastopäivää. Juutalaisille se on hyvin erityinen ja harras päivä, jolloin muistellaan Jerusalemin ensimmäisen ja toisen temppelin tuhoa sekä muita onnettomuuksia, joita juutalaiset ovat historian saatossa kohdanneet juuri tänä päivänä.    

Viime päivien aikana kymmenet tuhannet israelilaiset ovat joutuneet pakenemaan pommisuojiin. Yhteensä 51 palestiinalaisen on raportoitu kuolleen; näistä 16 henkeä palestiinalaisten omiin ohjuksiin, jotka ovat laskeutuneet Gazan puolelle.  

Egyptin välityksellä Israelin ja Islamilaisen jihadin välille on saatu aikaan tulitauko, joka astui voimaan viime yönä. Tulitauosta huolimatta tilanne on edelleen räjähdysherkkä.  

ICEJ kehottaa kristittyjä ystäviään ympäri maailmaa rukoilemaan rauhaa ja vakautta Israeliin. Lisäksi ICEJ kerää varoja liikuteltaviin pommisuojiin Israelin siviiliväestön turvaamiseksi. Voit osallistua liittymällä rukoukseen ja lahjoittamalla ICEJ:n kriisiapurahastoon.

Kiitos lahjasta, joka pelastaa elämää!

Kuva: Islamilainen jihad -järjestö ampui ohjuksia kohti Israelia 5. elokuuta 2022 (kuva: AFP)

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

22/09/2022

Vieraskynä: Israelin ensimmäiset 50 vuotta YK:ssa – paarialuokasta täysivaltaiseksi jäseneksi

14/09/2022

Luovuus ei tunne rajoja

09/09/2022

Vieraskynä: Rukouksessa kuninkaiden, kuningattarien ja esivallan puolesta

X