Yli kaksikymmentäkahdeksan vuotta sitten ICEJ aloitti kotisairaanhoitotyön entisestä Neuvostoliitosta saapuvien venäjänjuutalaisten maahanmuuttajien parissa. Työtä ryhdyttiin tekemään rakkaudella kristillisen suurlähetystön perustamiskutsun mukaisesti: ”Lohduttakaa, lohduttakaa Minun kansaani!” (Jes. 40:1)
Kotisairaanhoidossa on vuosien varrella koettu erilaisia vaiheita, kuten vaikeita intifadan aikoja ja sotia sekä monille yksinäisyyttä ja pelkoa aiheuttanut koronapandemia. Työn ydin on kuitenkin aina pysynyt samana. Vierailemme köyhien, sairaiden, vanhusten, vammaisten ja yksinhuoltajaäitien luona. Osallistumme heidän päivittäiseen elämäänsä. Tunnistamme heidän tarpeitaan, tarjoamme apua ja seisomme heidän rinnallaan vaikeina aikoina.
Valon pilkahduksia tunnelissa
Hiljattain eräänä kesäkuisena päivänä Jerusalemin kadut olivat täynnä enimmäkseen nuoria ihmisiä, jotka saapuivat kaupunkiin kaikkialta Israelista juhlimaan Jerusalem-päivää ja kaupungin yhdistymistä vuonna 1967. He tanssivat ja heiluttivat Israelin lippuja meneillään olevasta sodasta huolimatta, ja heidän ilostaan huokui konkreettinen toivon henki.
Sinä päivänä kuljin väkijoukon läpi Tanjan kotiin. Hänen keittiönsä on pieni ja melko pimeä. Hän tarjosi teetä ja oli iloinen nähdessään minut, koska hän on tuntenut olonsa masentuneeksi ja huonovointiseksi. Kun hän avaa minulle sydäntään viikoittaisilla vierailuillamme, hän saa rohkaisua yhteisestä ajastamme.
”En olisi uskonut, että elämäni Israelissa olisi näin vaikeaa. Minulla ei ollut koskaan tällaisia ongelmia Ukrainassa. Alijan tekeminen on ollut kovin erilaista kuin odotin”, hän kertoi.
Yritin antaa hänelle hieman toista näkökulmaa sanoen: ”Mutta siellä olit niin paljon nuorempi. Etkö usko, että vuosilla on merkitystä?”
”Ei”, hän vastasi. ”Täällä Israelissa pitkään jatkuneen sodan ja panttivankien suhteen ei ole vielä minkäänlaista valoa tunnelin päässä, ei ole toivoa. Mutta vaikeinta minulle on maailman Israelin vastainen ’meteli’, laajalle levinnyt antisemitismi.”
Ymmärsin häntä täysin. Meille kaikille tämä sota on vaikea ja monella tapaa myös haastaa niin toivomme kuin uskommekin. Yritin kuitenkin tarjota hänelle toivon pilkahduksia, ja kun tee oli melkein valmis, hän jatkoi: ”Kaikesta huolimatta tämä on minun kotini. Tänne minä kuulun, ja olen kiitollinen Israelin Jumalalle.”
Astuin ulos hänen talostaan. Aurinko lämmitti, taivas oli kirkkaansininen. Kaikkialla ympärilläni ihmiset Jerusalemissa lauloivat ja tanssivat, aivan kuten heprealaiset profeetat olivat ennustaneet. Se oli muistutus Israelin Jumalan uskollisuudesta.
Corrie van Maanen
ICEJ:n kotisairaanhoidon päällikkö
Kiitos lahjastasi ICEJ:n kotisairaanhoitotyöhön!
