ajankohtaista

Muutto Israeliin tekee unelmista totta

Leonid Shalaev saapui Israeliin vaimonsa ja heidän kahden lapsensa kanssa ICEJ:n sponsoroimalla lennolla 15. maaliskuuta.

Heidän muuttonsa Israeliin oli erityisesti Leonidin unelmien täyttymys, koska hän pääsi viimein tapaamaan veljensä, joka oli tehnyt alijan Israeliin jo aikaisemmin.

Leonid ja hänen vaimonsa olivat valmistautuneet muuttoa varten hyvin ja opiskelleet hepreaa Juutalaistoimiston tarjoamalla kurssilla jo lokakuusta 2019 lähtien. Kaikki vaikutti hyvältä heidän muuttonsa suhteen ja he luulivat pääsevänsä muuttamaan jo vuoden 2021 alussa. Israel kuitenkin sulki rajansa alkuvuonna koronavirusmutaatioiden vuoksi, eikä Ben Gurionin lentokentälle saapunut yhtään lentoa. Kymmenien perheiden haaveet Israeliin pääsemisestä murskautuivat. Tämä oli valtava pettymys myös Shalaevin perheelle, joka oli jo ehtinyt myydä asuntonsa ja irtisanoutua työpaikoista.

Tilanne kuitenkin muuttui ja ovi alijalle aukeni yhtäkkiä, kun ICEJ sponsoroi evakuointilennon, jolla 226 juutalaista paluumuuttajaa pääsi muuttamaan Israeliin eri puolilta entistä Neuvostoliittoa, mukaan lukien Shalaevin perhe.

”Kiitos jokaiselle, joka mahdollisti tämän lennon”, Leonid sanoi.

Leonidin haaveena on tulla ohjelmoijaksi. Halusimme auttaa häntä myös tämän unelman saavuttamisessa tukemalla hänen osallistumistaan sitä varten suunnitellulle kurssille.

Tämä lento oli mahdollinen ympäri maailmaa tulleiden tukijoidemme antamien lahjoitusten ansiosta. Kiitos jokaiselle lahjoittajalle! Seuraava suunniteltu evakuointilento saapuu huhtikuussa Keski-Aasiasta tuoden mukanaan sata uutta maahanmuuttajaa. Autathan meitä myös seuraavan lennon mahdollistamisessa tukemalla exodus-/alijatyötämme.

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta