ajankohtaista

Päivitys Hamasin hyökkäyksen tilanteesta

Israelin kansa on edelleen shokissa Hamasin terroristien hiljaisena sapattiaamuna lauantaina Gazasta tekemästä hyökkäyksestä. Meneillään oli juutalaisille pyhä Simchat Toora -päivä.

Sadat terroristit tunkeutuivat useiden Gazan rajanylityspaikkojen ja aitojen läpi ja piirittivät noin 25 israelilaista rajayhteisöä. Suuri joukko juutalaisia oli kokoontunut ulkoilmamusiikkifestivaaleille lähellä rajaa olevaan metsään. IDF:n ja Hamasin välillä käydään yhä asetaisteluja useissa kibbutseissa, eikä Israelin puolustusvoimat (IDF) ole vielä saanut kaikkia raja-alueen yhteisöjä täysin hallintaansa.

IDF:n mukaan hyökkäyksen ensimmäisen 42 tunnin aikana Hamas ampui yli 3 000 rakettia Israeliin, yli 2 000 israelilaista on haavoittunut ja yli 700 israelilaista on kuollut. Useita koteja ja asuntoja on vaurioitunut ja tuhoutunut.

Ainakin 150 israelilaissiviilin -ja sotilaan uskotaan olevan panttivankina Gazassa. Satoja muita on edelleen kateissa. Sunnuntai-iltapäivänä kuultiin hyviä uutisia, sillä useita satoja Re’imin lähellä sijaitsevalta musiikkifestivaalilta paennutta ihmistä oli piiloutunut siltarumpuun ja heidät tuotiin turvaan.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kutsui lauantaita ”synkäksi päiväksi”. Lauantai voi todellakin olla Israelin nykyhistoriassa päivä, jolloin menehtyi eniten israelilaisia yhden päivän aikana. Hän myös vannoi, että Israelin joukot poistavat Hamasin Gazassa aiheuttaman uhan.

Israelin armeijan joukot on mobilisoitu ja ne kerääntyvät Gazan rajalle merkittävää hyökkäystä varten. Samanaikaisesti Israelin johtajat pitävät silmällä maan pohjoisrajaa, jossa Hizbollah on valmis liittymään taisteluun Libanonista. Molemmat terroristijoukot varoittivat eskaloitumisesta kello 18.00 Israelin aikaa sunnuntai-iltana.

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

17/05/2024

Juutalaisten paluumuutto Israeliin jatkuu vahvana

16/05/2024

Apua sodan traumatisoimille lapsille

13/05/2024

Israelin suurlähettiläs Ben-Yaakov: ”Israelin kansalla on kyky voittaa kaikki tiellemme tulevat esteet”