Maailmanpoliittisten jännitteiden keskellä Lähi-idässä otetaan toiveikkaita rauhanaskelia Israelin ja Bahrainin tiivistäessä suhteitaan.
Maanantai-iltana Israelin pääministeri Naftali Bennett matkusti historialliselle valtiovierailulle Persianlahden pieneen saarivaltioon Bahrainiin. Kyseessä on ensimmäinen pääministeritason vierailu maiden välillä.
24-tuntisen vierailun aikana Bennett tapasi maan ylintä johtoa, kuten Bahrainin kuningas Hamad bin Isa Al Khalifan, kruununprinssi ja pääministeri Salman bin Hamad Al Khalifan sekä ulkoministeri Abdullatif bin Rashid Al-Zayanin, sekä maan juutalaisyhteisön edustajia.
Vierailulla keskusteltiin alueellisen rauhan ja diplomatian kysymyksistä, kuten Iranin uhasta Lähi-idässä, sekä syvennettiin kahdenvälisiä suhteita muun muassa talouden, teknologian, innovaatioiden ja tutkimuksen saroilla.
Vierailun mahdollisti Israelin ja Bahrainin suhteiden normalisointi syyskuussa 2020 osana Abrahamin rauhansopimuksia. Bahrain on Yhdistyneiden arabiemiirikuntien lisäksi jo toinen Persianlahden valtio, joka on solminut rauhan Israelin kanssa.
Yhteistä Israelille ja sunnijohtoiselle Bahrainille on Iranin shiiahallinnon uhka.
”Israel ja Bahrain kohtaavat suuria turvallisuushaasteita, jotka kumpuavat samasta lähteestä, Iranin islamilaisesta tasavallasta. Iran luo epävakautta koko alueelle”, Bennett totesi paikallismedialle tiistaina.
”Me tulemme taistelemaan Irania ja sen seuraajia vastaan alueella päivin ja öin. Tulemme auttamaan ystäviämme rauhan, turvallisuuden ja vakauden vahvistamisessa, milloin tahansa meitä siihen pyydetään”, Bennett jatkoi.
Israelin ja Bahrainin rauhansopimus pyrkii edistämään maiden yhteistyötä esimerkiksi teknologian, terveyden ja maatalouden sektoreilla. Tavoitteena on myös suorien lentoyhteyksien avaaminen Tel Avivin ja Manaman välille.
”Oletettavasti maidemme välinen kauppa tulee kasvamaan merkittävästi, kuten tapahtui Israelin ja Arabiemiirikuntien välillä. Koronapandemian jälkeen myös matkailun odotetaan lisääntyvän”, arvioi Bennett, joka kutsui bahrainilaiskollegansa vastavierailulle Israeliin. Kruununprinssi ja pääministeri Salman bin Hamad Al Khalifan on tarkoitus vierailla Israelissa lähiaikoina.
Israelin pääministerin vierailu ei ollut ensimmäinen korkean tason vierailu Bahrainissa. Aikaisemmin helmikuussa puolustusministeri Benny Gantz kävi maassa sopimassa puolustus- ja tiedusteluyhteistyön tiivistämisestä.
Viime viikolla Israel ilmoitti historiallisesta päätöksestään sijoittaa Bahrainiin israelilainen merivoimien sotilasasiamies, joka tulee toimimaan yhteyshenkilönä saarivaltiossa tukikohtaansa pitävään Yhdysvaltain 5. laivastoon.
Myös Israelin ulkoministeri Yair Lapid vieraili Bahrainissa viime syyskuussa, jolloin hän avasi Israelin suurlähetystön Manamaan. Vastaavasti vain kuukautta aikaisemmin Bahrainin uusi suurlähettiläs Khaled Yousif al-Jalahma aloitti tehtävässään maan suurlähetystössä Tel Avivissa.
Suhteiden lämpeneminen on heijastunut myönteisesti myös Bahrainin pienen juutalaisyhteisön asemaan. 50-henkinen juutalaisyhteisö on kokoontunut yksityistiloissa vuodesta 1947 lähtien, jolloin yhteisön synagoga Manamassa tuhottiin. Diplomaattisuhteiden myötä Manaman synagoga saatiin kunnostettua, ja viime elokuussa siellä pidettiin ensimmäinen sapattijumalanpalvelus 74 vuoteen.
***
Vuonna 1971 itsenäistynyt Bahrain on asettunut ulkopolitiikassaan perinteisesti palestiinalaisten puolelle. Brittihallinnosta itsenäistyttyään Bahrain liittyi Arabiliiton Israel-boikottiin, mutta irtautui siitä vuonna 2005 solmiessaan vapaakauppasopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Syyskuussa 2017 Bahrainin kuningas sanoutui irti Israel-boikotista ja ilmoitti maansa kansalaisten voivan vierailla Israelissa. Suhteiden lämpeneminen johti lopulta Israelin ja Bahrainin välisten diplomaattisuhteiden solmimiseen syyskuussa 2020 osana Abrahamin rauhansopimuksia.
Lähteet: PMO Israel, MFA Israel, Times of Israel, Jerusalem Post 14.-16.2.2022
Kuva: Shutterstock