ajankohtaista

Rukoushaaste: Yhtenäisyyttä ja vakautta Israeliin!

Israelissa eletään kriittisiä päiviä ja viikkoja maassa vallitsevien sisäisten erimielisyyksien johdosta. Liity mukaan rukoukseen maan yhtenäisyyden ja vakauden puolesta.

Israelissa lämpötila on noussut kiehumispisteeseen maan oikeusreformeja koskevassa julkisessa keskustelussa. Vaikka monet israelilaiset kaipaavatkin joitakin uudistuksia, nähdään pääministeri Benjamin Netanjahun hallituksen nykyisten lakiehdotusten satuttavan maan demokraattista pohjaa kasvattamalla poliitikkojen valtaa maan oikeuslaitoksen yli. Viime aikoina kriittisistä puheista on siirrytty myös tekoihin.

Israelissa mielenosoitusten myllerrys on ollut ennennäkemätön, ja kansan ääni on tullut kuuluviin satojentuhansien ihmisten mielenilmauksissa, jotka ovat jatkuneet kiivaina nyt jo reilut 12 viikkoa. Vastustus on näkynyt myös yhä laajenevina lakkoina, joiden pelätään uhkaavan jo maan turvallisuutta. Israelissa ovat lakkoilleet niin sairaalat, puolustusvoimien lentäjät, kansainvälinen lentokenttä kuin useat yliopistot. Jopa Euroopan suurin juutalaisjärjestö on kehottanut pääministeriä keskeyttämään lakiehdotuksensa välittömästi. Myös Israelin yksityissektori on ilmoittanut harkitsevansa liittymistä lakkoon.

Painostuksen kasvaessa pääministeri Netanjahu ilmoitti maanantai-iltana jäädyttävänsä väliaikaisesti oikeuslaitoksen uudistuksia koskevan lakiesityksen, joka muuttaisi tuomarien nimityskomitean kokoonpanoa. Vaikka lakiesitys on nyt toistaiseksi jäähyllä, ei hallitus ole siitä vielä luopunut. Pääministeri kuitenkin ilmaisi halukkuutensa vuoropuheluun, koska maa on ”vaarallisella tiellä”, eikä hän anna sen vajota sisällissotaan.

Nykyisen tilanteen arvioidaan olevan maan vakavin sisäinen kriisi sitten Israelin itsenäistymisen vuonna 1948. Kiistaan yritetään nyt löytää sopu, ja tiistai-iltana Israelissa aloitettiin neuvottelut hallituksen ja oppositiopuolueiden välillä oikeusjärjestelmän uudistuksista. Neuvotteluja käydään Israelin presidentti Isaac Herzogin aloitteesta hänen virka-asunnollaan Jerusalemissa.

Israelissa on siis tiedossa erittäin tärkeät neuvottelujen ja ratkaisujen lähiviikot. Ratkaisut tulevat kuitenkin viemään aikaa, suuria päätöksiä on tuskin odotettavissa ennen juutalaista pesah-juhlaa.

”Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!” (Ps. 133:1)

Tule mukaan vaikuttamaan Israelin haastavaan sisäiseen tilanteeseen ja tulevaisuuteen rukouksen avulla. Rukoillaan maahan yhtenäisyyttä, vakautta ja kykyä ratkaista erimielisyydet sovussa.

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

16/04/2024

Israelin Punainen Daavidintähti pelastaa elämää

15/04/2024

Iran iski Israeliin

11/04/2024

ICEJ tukee uutta traumakuntoutuskotia Galileassa