Menu
 

Israel ja EU parantelevat keskinäisiä suhteitaan

Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu ja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan edustaja Federica Mogherini keskustelivat viime viikon perjantaina (12.2.) puhelimen välityksellä. He ilmoittivat myöhemmin, että Israel ja EU parantavat keskinäisiä diplomaattisia suhteitaan, jotka ovat olleet hyvin kireät jo useiden kuukausien ajan. Puhelun aikana keskusteltiin muun muassa siitä, että EU otetaan jälleen mukaan keskusteluihin, joissa päätetään neuvotteluista palestiinalaisten kanssa ja että EU aikoo jälleen tukea Israelin puolustustoimenpiteitä ankarien terroristihyökkäysten keskellä. EU:n asettamasta israelilaisten siirtokuntatuotteiden merkitsemislaista tehdään myös vapaaehtoinen, jolloin maiden hallitukset voivat itse päättää asiasta. Puhelun aikana juteltiin myös muista kiistakysymyksistä.