ajankohtaista

Jom Hashoa – holokaustin muistotapahtuma


ICEJ:n Suomen osasto järjestää virtuaalisen holokaustin muistopäivän tapahtuman torstaina 28. huhtikuuta klo 9.45.

Tapahtumassa ovat mukana Israelin Suomen- ja Viron-suurlähettiläs Hagit Ben-Yaakov, ICEJ:n holokaustiprojektien johtaja Yudit Setz, ICEJ:n pohjoismainen holokaustiasiantuntija tri Susanna Kokkonen sekä ICEJ:n Suomen osaston toiminnanjohtaja Jani Salokangas.  

Tapahtumaa voi seurata Facebook-sivullamme sekä jälkikäteen Youtube-kanavallamme.Jom hashoa on juutalaisen maailman tuntema ja Israelissa vietettävä holokaustin muistopäivä. Se ajoittuu heprealaisessa kalenterissa Varsovan geton kapinan ajankohtaan. Tänä vuonna sitä vietetään 27.–28. huhtikuuta. Muistopäivää vietetään sekä holokaustin uhrien että sen sankareiden kunniaksi, ja sen teemana on tänä vuonna ”Kuljetukset tuhoon: juutalaisten karkotukset holokaustin aikana”.
Liitythän mukaan kunnioittamaan holokaustin muistoa yhdessä israelilaisten ja juutalaisten ystäviemme kanssa.

Lisää ajankohtaista samasta aiheesta

26/03/2024

Siunattua pääsiäistä!

21/03/2024

ICEJ auttaa nuoria Etiopian juutalaisia tähtäämään korkealle

11/03/2024

Terrori-iskusta selviytynyt Shalev Biton: ”Eläkää unelmianne ja rakastakaa läheisiänne!”