”On tähtiä, joiden säteet näkyvät maan päällä, vaikka tähdet ovat sammuneet jo kauan sitten. On ihmisiä, joiden loiste valaisee maailmaa edelleen, vaikka he eivät enää elä. Nämä valot ovat erityisen kirkkaita, kun yö on pimeä. Ne valaisevat ihmiskunnan tietä.”
Näin kirjoitti nuori unkarinjuutalainen runoilija Hannah Szenes (1921–1944) holokaustin aikana tietämättä vielä silloin synkkää kohtaloaan vain hetki myöhemmin.
Hannah syntyi Budapestissä 17. heinäkuuta 1921. Jo nuorena koulutyttönä hän näki, kuinka juutalaisviha alkoi nousta maassa toisen maailmansodan kynnyksellä. Kiinnostus sionismiin heräsi, ja Hannah muutti brittimandaatin alaiseen Palestiinaan vuonna 1939. Siellä hän opiskeli Nahalalin maatalouskoulussa ja asettui sen jälkeen Sdot Yam -kibbutsille Välimeren rannalle. Nuoren naisen sydän sykki kirjoittamiselle ja runoudelle, ja tekstejä syntyi niin kibbutsin arjesta kuin elämästä yleisemminkin.
Huoli sodan jalkoihin jääneistä unkarinjuutalaisista ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan. Vuonna 1943 Hannah ilmoittautui vapaaehtoiseksi brittiarmeijan yksikköön, jonka tehtävänä oli pelastaa unkarinjuutalaisia ja tukea natseja vastaan taistelevia vastarintaliikkeitä Euroopassa. Jo seuraavana vuonna Hannah osallistui erityisoperaatioon, jossa he laskeutuivat laskuvarjoilla Jugoslaviaan maaliskuussa 1944 ja etenivät sieltä kohti Unkarin rajaa.
Rajan ylitettyään Hannah jäi kuitenkin kiinni, kun natseja myötäilleet Unkarin turvallisuusjoukot pidättivät hänet. Vankilassa häntä painostettiin antamaan tietoja vastarintatoimista ja muista operaatioon osallistuneista. Hannah kieltäytyi puhumasta, vaikka häntä kidutettiin raa’asti. Lopulta hänet tuomittiin kuolemaan ja hänet ammuttiin 7. marraskuuta 1944. Nuoren naisen elämä päättyi traagisesti ja aivan liian varhain hänen ollessaan vain 23-vuotias.
Sodan jälkeen Hannahin ruumis tuotiin Israeliin ja haudattiin Herzl-vuoren hautausmaalle Jerusalemiin.
Hannah Szenes muistetaan ihmisenä, joka osoitti poikkeuksellista rohkeutta yrittäessään pelastaa juutalaisia veljiä ja sisariaan varmalta kuolemalta oman henkensä uhalla. Hän oli kuin valo, joka loisti kirkkaana holokaustin pimeässä yössä – oli siis itsekin sellainen, joksi hän kuvaili toisia ihmisiä runossaan On tähtiä.
Hannahin muisto säteilee edelleen paitsi hänen koskettavassa elämäntarinassaan, myös hänen kuolemattomissa teksteissään. Yksi niistä on Kävely Kesareaan, joka tunnetaan myös nimellä Eli, Eli (Jumalani, Jumalani). Se esitetään usein holokaustin muistotilaisuuksissa.
”Jumalani, Jumalani,
eihän päättyisi koskaan
hiekka ja meri,
veden kohina,
salaman välähdys taivaalla,
ihmisen rukous.”*
Hän kirjoitti sen asuessaan kibbutsilla, joka sijaitsee lähellä raamatullista Kesareaa. Paitsi runo, se on myös pienen ihmisen rukous kaikkivaltiaalle Jumalalle, taivaan ja maan Luojalle ja Herralle. Se on rukous, joka ei koskaan kuole. Siunattu olkoon Hannah Szenesin ja kuuden miljoonan muun holokaustin uhrin muisto, jota emme saa koskaan unohtaa.
Susanna Rajala
ICEJ:n Suomen osaston viestintäkoordinaattori
27. tammikuuta vietetään kansainvälistä holokaustin muistopäivää, jolloin kunnioitetaan holokaustin aikana murhattujen kuuden miljoonan juutalaisen muistoa.
* Vapaa suomennos
