Mikään maailmantapahtuma ei kuvaa Israelin haavoittuvaista asemaa 2000-luvun YK-järjestelmässä paremmin kuin YK:n rasismin, rotuerottelun ja muukalaisvihan vastainen konferenssi Etelä-Afrikan Durbanissa syyskuun alussa 2001. Durbanin konferenssi on vedenjakaja puhuttaessa Israelista ja uudesta antisemitismistä.
Hyökkäys Israelia vastaan Durbanissa oli suunniteltu huolella. Sen rahoitti verkosto, johon kuuluu Israeliin vihamielisesti suhtautuvia valtioita, järjestöjä ja varakkaita yksityissäätiöitä. Merkittävässä roolissa olivat myös Kirkkojen maailmanneuvosto, Islamilainen yhteistyöjärjestö (OIC) ja Kansainvälinen ammattiyhdistysliike.
Israelin vastaisessa kritiikissä toistettiin lähinnä vuoden 1975 YK-päätöslauselmaa, jossa sionismi rinnastettiin rasismiin. Durbanissa kampanja sai lisää öljyä liekkeihin, ja se ”laitostui” erilaisiksi toimintamuodoiksi. Näitä olivat BDS-liike (boikotit, sijoitusten poisvetäminen ja sanktiot), yliopistomaailman apartheid-viikot, laivueet Gazaan ja Kirkkojen maailmanneuvoston ihmisoikeustarkkailijaohjelma. Holokaustista selvinnyt ja sittemmin kongressiedustajaksi edennyt Tom Lantos kuvasi Durbanin konferenssia kammottavimmaksi antisemitismin ilmentymäksi sitten Hitlerin hallinnon.
Vaikka Durbanin konferenssi onnistui mobilisoimaan uuden Israelin vastaisten aktivistien sukupolven, se johti myös vahvaan vastareaktioon. YK:n seurantakonferenssissa Genevessä seitsemän vuotta myöhemmin useat maat jättivät osallistumatta kokoukseen, ja kun Iranin johtaja Ahmadinejad nousi puhujakorokkeelle, koko EU-delegaatio poistui paikalta. Kun New Yorkissa viime syksynä vietettiin Durbanin 20-vuotismuistokonferenssia, 38 jäsenmaata päätti boikotoida tapahtumaa viitaten sen selkeään antisemitistiseen viestiin. Suomi oli kuitenkin muutaman osallistuneen EU-maan joukossa.
Vaikka 2000-luku alkoi Israelin kannalta huonosti, jatko alkoi näyttää jo paljon myönteisemmältä. Genevessä toimivaa YK:n ihmisoikeusneuvostoa lukuun ottamatta YK:n yleiskokouksessa New Yorkissa on nähty useita merkittäviä edistysaskelia. Sen sijaan, että Israel aina puolustautuisi palestiinalaisten syytöksiä vastaan, maa on esittänyt useita myönteisiä päätöslauselmia liittyen Israelin innovaatioihin, kauppaan ja kehitysyhteistyöhön. Vastakaikua näihin on saatu erityisesti avun vastaanottajamailta Afrikasta. Aiemmin Israel ei päässyt tärkeisiin tehtäviin YK:n hallinnossa, mutta viime vuosina se on saanut useita merkittäviä virkoja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että diplomaattinen taistelu olisi päättynyt. Uusi pohjakosketus nähtiin marraskuussa 2012, kun ”Palestiinan valtio” sai tarkkailijan aseman YK:n yleiskokouksessa. Ainoastaan kahdeksan maata vastusti esitystä, ja tästä tuli diplomaattinen tappio Israelille. Päätöksestä ei ole kuitenkaan ollut merkittäviä käytännön seurauksia.
Miten Israelin asemaa YK:ssa voitaisiin edelleen vahvistaa? Ryhmäajatteluun perustuvassa organisaatiossa tämä on ennen kaikkea järjestelykysymys. Israelin viholliset ovat hyvin järjestäytyneitä ja hallitsevat lähes kaikkia alueellisia ryhmiä, Afrikan unionista (55 jäsentä) sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Israelin ystäviltä puuttuu oma ryhmä. Myös Israelin omassa, Länsi-Euroopan ryhmässä, tuki on heikkoa ja kritiikki joskus kovaa. Luottaminen Yhdysvaltojen veto-oikeuteen turvallisuusneuvostossa ei ole sekään varma takuu. Obaman hallinnon loppuaikoina Yhdysvallat kieltäytyi käyttämästä veto-oikeuttaan Israelin puolustamiseksi. Koska Valkoisessa talossa on edelleenkin suurelta osin samanlainen ulkopoliittinen hallinto, tiettyyn huoleen on aihetta nytkin.
Israelin asemaa YK:ssa voidaan kuitenkin vahvistaa uudella strategialla. Israelilla on näet erinomaiset kahdenväliset suhteet useimpiin Afrikan maihin, vaikka samat maat äänestävätkin Israelia vastaan YK:n yleiskokouksessa. Jos ne äänestäisivät oman ryhmänsä – esimerkiksi Afrikan unionin – kannan vastaisesti, sillä olisi korkea hinta. Muun muassa huippuvirkoja saattaisi jäädä silloin saamatta. Eikä ole epätavallista, että köyhät maat myyvät ääniään eniten tarjoavalle, mikä on tullut esille myös Ukrainan kriisin aikana. Kun Libyan presidentti Gaddafi oli elossa, hänen sanottiin kontrolloineen Afrikan maiden ääniä YK:ssa. Nykyään Etelä-Afrikalla on vahva ote usean Israelille ystävällisen maan äänestyskäyttäytymiseen YK:n yleiskokouksessa.
Muslimimaailman kova vastustus on sitä vastoin heikentynyt. Samalla kun Israel on normalisoimassa suhteitaan yhä useampaan vaikutusvaltaiseen sunnimuslimimaahan Abrahamin sopimusten puitteissa, myös vihamielinen suhtautuminen Israeliin vähenee. Tämän voi jo huomata YK-työssä. Oikealla strategialla Israelin asemaa YK-järjestelmässä voidaan siis edelleen vahvistaa.
Tomas Sandell
Toiminnanjohtaja
European Coalition for Israel
Tämä on kaksiosaisen artikkelin toinen osa, joka julkaistiin Sana Jerusalemista -lehdessä (03/22) 8.6.2022. Aihe on jälleen ajankohtainen, koska YK:n tärkein päätöksentekoelin YK:n yleiskokous aloitti 77. yleiskokousistuntonsa New Yorkissa viime viikolla.
