Israel julistautui itsenäiseksi 14. toukokuuta 1948. Jo vuosi sen jälkeen, 11. toukokuuta 1949, maa otettiin suurella yhteisymmärryksellä Yhdistyneiden kansakuntien jäseneksi. Kesti kuitenkin huomattavasti kauemmin ennen kuin Israelista tuli käytännön tasolla täysivaltainen jäsen.
YK-yhteyksissä ei tunneta osittaista jäsenyyttä, mutta Israelin asemaa ensimmäisen 50 vuoden aikana voidaan kuvata toisen luokan jäsenen asemaksi. YK-järjestelmä rakentuu jäsenyydelle jossakin YK:n viidestä alueryhmästä, joten niiden ulkopuolella on hyvin vähän vaikutusmahdollisuuksia. Maantieteellisesti Israel kuului Aasiaan, mutta ryhmä kieltäytyi ottamasta sitä mukaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Israelia ei voitu koko tänä aikana valita mihinkään YK:n päättävään elimeen, vaan se pakotettiin katsojan paikalle. Yleiskokouksessa oli tietenkin äänestysoikeus, mutta sen lisäksi maalla ei ollut mitään vaikutusvaltaa.
Vasta vuonna 2000 tilanne korjaantui. Länsi-Euroopan maiden WEOG-ryhmä otti Israelin täysjäsenekseen, ja näin maa pystyi täysipainoisesti osallistumaan YK:n toimintaan. Samaan aikaan YK oli kuitenkin itse muuttunut.
Samalla kun Yhdistyneet kansakunnat sai uusia jäsenmaita, länsimaisten demokratioiden vaikutusvalta heikkeni. Alun perin jäsenet olivat enimmäkseen parlamentaarisia demokratioita, mutta muutama vuosikymmen myöhemmin tilanne oli täysin toinen. Nykyään voi kylmästi laskea, että enemmistö YK:n jäsenmaista tuskin täyttää todellisen demokratian vaatimuksia! Tämä on johtanut epädemokraattisten voimien yhä suurempaan vaikutukseen. Erityisesti kylmän sodan aikana ne esittivät Israelin rasistisena siirtomaavaltana, jota vastaan piti kaikin tavoin taistella. Kampanjoinnin kärjessä oli Neuvostoliitto, joka alussa oli suhtautunut Israeliin positiivisesti ja esimerkiksi tunnustanut Israelin itsenäisyyden ensimmäisenä maana.
Muutama vuosi myöhemmin Neuvostoliitto kuitenkin vaihtoi puolta. Levittämällä Israelin-vastaista propagandaa kolmannen maailman liittolaisilleen se onnistui käyttämään YK:ta diplomaattisena areenana Israelin vastustamiselle. Tämä on taustalla vuoden 1975 tuhoisalle YK:n päätöslauselmalle 3379, jossa sionismia verrattiin rasismiin. Syyttämällä juutalaisvaltiota rasismista ja kolonialismista onnistuttiin kääntämään mielipide Israelia vastaan niissä maailman osissa, joissa oltiin aiemmin myötämielisiä Israelille.
Kyseinen muutos tapahtui samaan aikaan kun Berliinin muuri murtui ja Neuvostoliitto hajosi. Yhtäkkiä Varsovan liittoon kuuluneilla mailla olikin täysi vapaus muotoilla oma ulkopolitiikkansa. Yksi ensimmäisistä toimista oli arvioida käsitys Israelista uudelleen. YK:n päätöslauselma 3379 kumottiin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä. Väitteet Israelista rasistisena juonena paljastettiin poliittiseksi valheeksi, jonka tarkoituksena oli johtaa huomio pois ihmisoikeusrikoksista Neuvostoliitossa ja sen satelliittivaltioissa. Kun Amnesty International tänä päivänä esittää samanlaisia syytöksiä, on tärkeää muistaa, millainen perusta niillä on.
Israelin asema demokraattisena valtiona, jossa on laajat ihmisoikeudet, ei voisi olla vahvempi. On kiintoisaa huomata, että Israelin valtio on ainut YK:n jäsenvaltio, joka on tunnustettu kaksi kertaa. Kun YK:n edeltäjä Kansainliitto perustettiin vuonna 1922, yksi sen ensimmäisistä toimista oli tunnustaa juutalaiskansan oikeus omaan kansalliseen kotiin Palestiinassa. Kansainliiton seuraaja YK tunnusti kyseisen oikeuden uudelleen 1947 niin sanotussa jakosuunnitelmassa.
Juutalaisvaltion vastustus elää kuitenkin edelleen. Nykyään sitä kanavoivat ennen kaikkia islamistiset diktatuurit, jotka eivät voi hyväksyä juutalaisvaltion olemassaoloa Lähi-idässä. Ne ovat taistelleet kauan heikentääkseen Israelia pyrkimällä jakamaan maan ja luomaan islamistisen palestiinalaisvaltion. Muslimimaat puhuivat alun perin arabivaltiosta, mutta 1960-luvun puolivälissä taktiikka muuttui vaatimukseksi palestiinalaisvaltiosta. Vaatimus sotii kuitenkin YK:n omia sanamuotoja vastaan, koska käsite ”palestiinalaiset” ei kuulu YK:n jakosuunnitelmaan. Se tuntee vain juutalaiset ja arabit.
Nykyään hyvin harva tietää, kuinka myöhään käsite ”palestiinalaiset” itse asiassa muodostui, ja vaatimusta palestiinalaisvaltiosta pidetään yleisesti itsestäänselvyytenä. Mutta vaatimus on kiistanalainen. Kun Palestiinan vapautusjärjestö PLO perustettiin vuonna 1964, arabivaltioilla oli jo pääsy kaikille niille alueille, jotka kahden valtion ratkaisussa annettaisiin palestiinalaisille. Mutta tuohon aikaan ne eivät osoittaneet mitään kiinnostusta itsenäisen valtion perustamiseen. Kysymys siitä, mitä pitäisi vapauttaa, on edelleen vastausta vailla.
Tomas Sandell
Toiminnanjohtaja
European Coalition for Israel
Tämän kaksiosaisen artikkelin ensimmäinen osa julkaistiin Sana Jerusalemista -lehdessä (02/22) 4.4.2022. Seuraavassa osassa käsitellään Israelin ja YK:n suhteita 2000-luvulla. Aihe on jälleen ajankohtainen, koska YK:n tärkein päätöksentekoelin YK:n yleiskokous aloitti tällä viikolla 77. yleiskokousistuntonsa New Yorkissa.
