ICEJ:n yhdyshenkilökoordinaattori Vesa Liljamo vieraili kesällä Stutthofin keskitysleirillä Pohjois-Puolassa ja suosittelee samaa muillekin juutalaisten historiasta kiinnostuneille.
Alkukesän 2020 kynnyksellä vierailin vaimoni kanssa Pohjois-Puolassa. Mieleeni jäivät erityisesti Gdanskin (ent. Danzig) kaupunki ja siitä länteen sijaitsevat Sopot ja Gdynia, sieltähän nousi Solidaarisuus-liike 1980-luvulla. Moni suomalainen muistaa Lech Walesan ja telakkatyöntekijät, ja Gdanskissa on noihin tapahtumiin liittyvä museokin.
Seuraavan Puolan-matkani tein kesäkuussa 2022. Tuolla matkalla eräs paikkakunta jäi erityisesti mieleeni: Gdanskista itään sijaitseva Sztutowon kylä, jonka läheisyydessä sijaitsee Stutthofin keskitysleirimuseo. Siellä pääsin tutustumaan sodan aikaiseen tragediaan Itämeren rannalla.
Reilun tunnin bussimatka Gdanskin linja-autoasemalta vei kiinnostuneet Stutthofin museoalueelle, jossa historian karut tosiasiat avautuivat silmiemme eteen. Museoalue avautuu leirin silloisen valtaeliitin – eli leirin johtajien Max Paulyn ja Paul Hoppen – hallintorakennuksen jälkeen laajana kenttänä, jossa 80 vuotta sitten sijaitsivat erilaiset toiminnalliset rakennusblokit. Nyt niistä on jäljellä vain perustukset. Alkupään lautaparakit sisältävät näyttelyosastoja alueen sodanaikaisesta toiminnasta. Sisätiloista löytyy suomalaistenkin nimiä ja asiakirjoja, pitkästä lippujonosta jopa sinivalkoinen ristilippumme. Suomen katkaistua diplomaattisuhteensa Saksaan syyskuun alussa 1944 suomalaiset merimiehet internoitiin saksalaisista merisatamista Stutthofiin. Museoalueen takaosassa sijaitsevat krematorio ja sairaala, jossa suoritettiin lääketieteellisiä ihmiskokeita.
Stutthof oli ensimmäinen Saksan ulkopuolelle perustettu niin sanottu työleiri, johon alkuvaiheessa sijoitettiin lähinnä puolalaisia poliittisia vankeja. Myöhemmin leiri muutettiin keskitysleiriksi ja sodan jatkuessa tuhoamisleiriksi. Juutalaisongelman ”lopullista ratkaisua” toteutettiin kaasukammion ja kuolettavien ruiskeiden avulla. SS-johtaja Heinrich Himmler kävi Stutthofissa tarkastuskäynneillään.
Stutthofin historiaan liittyvät myös liettuanjuutalaisen, myöhemmin suomalaistuneen, Lilly Millnerin (os. Rosenbaum) lapsuuden karmeat kokemukset. Kotimaassaan Liettuassa hän koki paikallisten juutalaisvastaiset toimet, kun antisemitismi riehui voimallisesti Baltiassa 1930–40-lukujen taitteessa. Liettuassa juutalaisia ahdettiin ghettoihin, ja Lillyn perhe toimitettiin Slobodkan ghettoon. Isä surmattiin ghettoajan jälkeen kesällä 1941 saksalaisten toimesta ja Lilly toimitettiin äitinsä kanssa Stutthofiin kesällä 1944. Veli oli kuollut jo sitä ennen Dachaun leirillä.
Sodan viimeisinä viikkoina venäläisten lähestyessä natsi-Saksa toteutti ”huipennuksen” eli kuolemanmarssin. Talvioloissa Lilly ja hänen äitinsä marssivat vankien mukana, jolloin Lillyn äiti menehtyi nälkään juuri ennen vapauttajien saapumista. Lilly näki, kuinka hänen äitinsä raahattiin kaulaan sidotulla köydellä ja jätettiin tunkiolle lojumaan. Lilly toimitettiin sodan jälkeen Punaisen Ristin toimesta Sveitsiin, josta Suomessa asuva täti adoptoi hänet Suomeen. Helsingissä Lilly perusti perheen ja sai kaksi lasta. Lapsuuden muistot Stutthofista eivät kuitenkaan koskaan jättäneet häntä: menneisyyden kokemukset seurasivat häntä koko hänen elämänsä ja tulivat välillä myös uniin.
Jeesukseen uskovien on syytä seisoa kärsivien rinnalla ja auttaa ikääntyneitä lähimmäisiä. Voimme osoittaa rakkauttamme auttamalla kärsiviä. Asenteillamme rakennamme lujittuvia yhteistyön siteitä. Tällaiseen lohduttavaan yhteyteen myös ICEJ on sitoutunut, esimerkiksi holokaustin kokeneiden ikäihmisten parissa tehtävän avustustyön kautta.
Vesa Liljamo
ICEJ:n yhdyshenkilökoordinaattori
Kuvat: Vesa Liljamo
Kirjoitus on julkaistu alunperin Sana Jerusalemista -lehdessä (05/22).
